Äitinä olemisen sietämätön keveys

Lainaa vain,
lainaa vain,
hei pienokainen,
oot lainaa mulle hetken vain....

Näin laulaa Maarit ja saa minut joka kerta kyynelehtimään, mutta samalla taas kerran oivaltamaan elämän totuuden. Emme omista lapsiamme. Lapset, syntyessään tähän maailmaan, valitsevat vanhempansa, mutta ovat heidän luonaan täällä vain hetken. He syntyvät ryminällä elämäämme, mullistavat sen aivan uudenlaiseksi, opettavat meille joka päivä jotain uutta itsestämme ja -  hetken kuluttua he jo lähtevät. Usein opetustyö jää kesken, mutta usein myös jotain peruuttamatonta tapahtuu ja vanhempi löytää itsensä. Koen itseni todella onnelliseksi ja nöyräksi sen vuoksi, että kaksi niin uskomattoman ihanaa ja mielenkiintoista persoonaa valitsi minut, juuri minut, miljoonien muiden naisten joukosta äidikseen! Huolimatta siitä, että olen itse yrittänyt muokata heitä oman "kasvatusmallini" mukaisesti ja varmasti siirtänyt heille omia keskeneräisyyksiäni ja traumojani, he ovat opettaneet minut rakastamaan pyyteettömästi ja olemaan itse varauksettoman rakkauden kohteena. He ovat opettaneet minut nauramaan itselleni, elämään hetkessä ja sitä, että suunnitelmat voivat sekunnissa muuttua päälaelleen. He ovat opettaneet minut huolehtimaan, auttamaan, hoivaamaan ja myötäelämään. Voi sitä äidin tuskaa kun jokin onnettomuus tai sairaus on näitä pieniä kohdannut! Silloin äidin maailma pysähtyy ja sitä antaisi  mitä vain, että voisi olla itse heidän tilallaan kärsimässä. Ja voi sitä onnea, kun tauti tai vamma on saatu hoidetuksi ja lapsi on taas terve!

Nämä opettajani ovat kumpikin juuri nyt matkalla, ihan konkreettisesti poissa kotoa. Toinen vähän lähempänä, toinen maailman toisella laidalla. Tunteeni ovat ristiriitaiset: toisaalta sisimmässäni on valtava ilo ja onnellisuus siitä, että he ovat jo niin isoja, että matkustavat rohkeasti ilman vanhempiaan ja toisaalta haikeus siitä, että tiedän näiden matkojen ja poissaoloaikojen lisääntyvän ja pitenevän jatkuvasti, kunnes tulee lopullinen irrottautuminen kotoa. Yritänkin kai kasvattaa itseäni sitä hetkeä varten kannustamalla nuoriani matkustamaan ja tekemään näitä irtiottoja.Sillä päällimmäisenä on kuitenkin ilo ja onnellisuus ja varmuus siitä, että löytävät oman onnensa ja luovat omanlaisensa elämän. Toivon, että he voivat tehdä sen tuntematta, että heidän täytyisi kulkea jotain määrättyä polkua meidän vanhempien toiveiden mukaan tai että olisivat meille jotain velkaa, joka pakottaisi itselle vastenmieliseen elämäntapaan.Toivon, että he uskaltavat levittää rohkeasti siipensä ja lentää kohti unelmiaan jo nuorena, toisin kuin äitinsä, joka vasta nyt alkaa löytää todellista omaa itseään. Tai paremminkin, on löytänyt sen jo kauan sitten, mutta  uskaltaa nyt vasta todella olla oma itsensä!

Lopuksi Peter Toshin upea I am that I am -kappale, videossa lainauksia Aldous Huxleyn kirjasta The Perennial Philosophy. Kiitos ystävälleni vinkistä, upea biisi ja video!!!