Voi hitsi! Nyt se sitten iski, nimittäin piiiiitkästä aikaa todella inhottava seuralainen, hiiva! Olen kärsinyt hiivaongelmista oikeastaan koko aikuisiän. Ei oireita toki koko aikaa ole, mutta välillä ne iskevät. Kuvittelin, että uudella, superruokavaliollani olisin nyt päässyt hommasta eroon, mutta nyt se iski kahta kauheammin! Kehoa kutittaa suunnilleen joka paikasta, mutta vatsasta ja "alapäästä" välillä aivan sietämättömästi. Mietin itse, että voisikohan kyse olla puhdistumisoireista, koska joskushan vaiva palaa pahempana hetkeksi poistuakseen sitten kokonaan. Homeopaattisilla aineilla hoidettaessa saattaa ainakin tulla ns. paranemiskriisi. Lueskelin äsken Kirsin blogia ja mietin, että olisikohan minulle sama aamupuhdistusjuoma hyväksi kehon puhdistumista tehostamaan. Käytän kyllä vehnänorasjauhetta smoothien joukossa, mutta jospa joisin sitä pelkästään sitruunan kanssa (Kaphalle ei paras mahdollinen?). Pitänee kokeilla. Huomenna menen Heidin hoitoon niin kyselen häneltä taas lisää : ).
Hassua miten sitä ärsyyntyy jostain asioista, vaikka kuinka yrittää ajatella positiivisesti. Minua ärsyttää, suututtaa, surettaa se, miten uskonnon varjolla pidetään ihmiset pelossa ja rajoitetaan täten heidän elämäänsä. Ei uskalleta elää! Monta vaihtoehtohoitoakin ja niiden parantavat vaikutukset jäävät kokematta, koska "ne voivat olla sieltä pahalta puolelta". Itselleni on tärkeämpää se, että itse tunnen asian sopivan minulle ja päätän siitä. Jos joku auktoriteetti (pappi tms) sanoo, että ei sitä voi kokeilla, koska se saattaa johdattaa sinut pahaan, kenties itse saatanan luo, mielestäni kyse on valehtelusta. Grrhhh! Monesti esim kaikki Intiasta ja Kiinasta tulevat hoitomuodot TUOMITAAN, vaikka ne ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia ennen kristinuskon syntyä ja ihmiset ovat saaneet apua niistä. En ymmärrä!!! Mutta, mutta, päätin olla jatkossa ärsyyntymättä ja provosoitumatta. Pääasia on, että itse sydämessään tietää, kuinka itselle on paras. On parempi antaa muiden kulkea omia polkujaan.
Kaikesta huolimatta, tästä päivästä tulee ihana! Keskityn omaan hyvään oloon ja positiivisiin mietteisiin. Huomasin muuten paikallisen liikkeen mainoksessa (joskus on hyötyä mainosten huomaamisesta) piikimaton vähän runsaalla parilla kympillä. Sinne siis!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti