tiistai, 9. helmikuuta 2010

"Ohratakkapuuroa"

On jo pitkään pitänyt blogata siitä, kuinka keksin vasta tänä talvena (on tullut sen verran lämmitettyä takkaa ;), että leivinuunin puuttuessa ja puuhellan uunin tupatessa polttamaan puuron, uunipuuron voi valmistaa myös takassa ;). Lämmitän takan yleensä siten, että saan sulkeat pellit illan suussa. Illalla sitten vain ennen nukkumaanmenoa laitan puuroaineksilla ladatun kannellisen rautapadan (kyllä keraaminenkin pata kestää, kun annat takan ensin vähän jäähtyä) takkaan rautaritilän päälle. Aamuun mennessä puuro on valmista. Ja vot miten on nannaa!

Itse teen puuron yleensä kokonaisista luomuohrasuurimoista ja luomumaidosta. Puuro on erittäin yksinkertainen tehdä, valmistuu ihan itsekseen, mutta tässä vinkkinä vähän ainesten suhteita, jos joku ei ole tehnyt. Tässä toinen variantti. Jälkimmäisessä käsketään liottamaan kokonaisia suurimoita, mutta en ole ikinä liottanut ja hyvin ovat pehmenneet kun puuro saa hautua takassa yön yli. Itsellenihän puuro ei liikaa Kaphaa omaavana ole hyvä aamupala, mutta päivälliseksi käy hyvin.

Riisipuurokin on hyvää, mutta oma lempparini on ehdottomasti tämä ohrainen versio ;).

0 kommenttia:

Lähetä kommentti