maanantai 15. maaliskuuta 2010

2 * syntymän ihme

Synnytys nro 1

Valmentauduin huolella ensimmäiseen synnytykseeni. Harkitsin kotisynnytystäkin yhtenä vaihtoehtona, mutta koska alueellamme ei ollut kätilöitä, jotka tulisivat kotiin avustamaan, luovuin ajatuksesta. Kerroin kuitenkin neuvolassa toiveeni synnyttää pystyasennossa ja kiitollisena otin terveydenhoitajan tiedon vastaan, että kotimme lähellä oli pieni, kodikas sairaala, jossa se olisi mahdollista. Olin todella onnellinen tuosta tiedosta!

Luin raskausaikana Janet Balaskasin kirjan Aktiivisynnytys ja Aila Miettinen-Jaakkolan kirjan Nainen naiselle - luonnollinen syntymä (täällä lisää aiheesta). Luin myös Paavo Airolan kirjaa "Joka naisen kirja - Äiti ja lapsi". Airolan kirjaa käytin lähinnä ohjeena, mitä vitamiineja ja ravintolisiä tarvitsen raskausaikana. Aika pitkälle noudatinkin kirjan antamia suosituksia. Kävin myös homeopaatin vastaanotolla ja hän antoi minulle valmisteita, jotka auttaisivat synnytyksessä, mm. kohdunsuun avautumisessa ja synnytyksestä palautumisessa.

Venyttelin ja voimistelin tunnollisesti tehden juuri synnytystä helpottavia lantiota avaavia liikkeitä, katselin tv:tä paljon kyykkyasennossa, opettelin rentouttavaa hengitystä kirjojen ohjeiden mukaan. Käännyin myös henkisesti melkoisesti sisäänpäin ja koin suurta tyyneyttä ja rauhallista odotusta. Kuuntelin klassista musiikkia, koska olin lukenut, että sikiö nauttivan siitä. Nautin raskausajasta ja kasvavasta massustani aivan täysillä! Voin hyvin koko ajan alkuviikkojen lievää aamupahoinvointia lukuunottamatta.

Kun synnytyksen aika sitten vihdoin koitti, odotin kotona kaikessa rauhassa katsellen "Kauniita ja rohkeita" (kuinka kauan sitä oikein on jo näytetty???) kunnes supistukset tulivat n. 10 minuutin välein. Synnytyssairaala oli n. 40 minuutin ajomatkan päässä, mutta ehdimme hyvin perille. Doulanani (avustajanani) oli mieheni sisko. Ilmoittauduin sisään, jonka jälkeen pääsin suihkuun. Odotellessani synnytysosastolle pääsyä lapsivesi tulla hulahti alleni. Kätilö tutki minut ja totesi kohdunsuuni olevan jo melkein puoliksi auki. Pääsin saman tien poreammeen lämpimän veden syleilyyn. Olin ammeessa polvillani, ja lämmin, poreileva vesi pehmensi mukavasti supistusten aiheuttaman  kivun. En olisi malttanut lähteä ammeesta lainkaan, niin hyvä siinä oli olla.

Kun synnytyksen toinen vaihe, eli varsinainen ponnistusvaihe tuli, olin lattialla kyykyssä ja ponnistusten välillä doula auttoi minut aina matalalle synnytysjakkaralle lepäämään. Hän tuki minua koko ajan takaapäin ja hieroi selkääni. Lapsi syntyi pian siinä lattialla kätilön vastaanottaessa hänet. Pidin häntä hetken vatsani päällä kunnes hänet vietiin pestäväksi ja kapaloitavaksi. Synnytin jälkeiset vielä ja kätilö tarkasti repeämäni. En ihan tarkkaan muista, oliko niitä eli oliko tikeille tarvetta (tapahtumasta on kuitenkin jo reilut 17 vuotta ;).

Ensimmäinen synnytykseni sujui todella turvallisissa ja luottavaisissa merkeissä. Sen voi sanoa olleen lempeä ja rauhallinenkin synnytys, vaikka kestikin vain sen 6 tuntia.  Kätilö ohjasi minua vain sen verran kuin katsoi tarpeelliseksi. Hän ei juuri puuttunut synnytyksen kulkuun, neuvoi vain asennoissa ja antoin ohjeita  tukihenkilölleni. Lapsi oppi saman tien imemään, vaikkei maitoa tietysti heti tullutkaan. Muistan kuinka hän ensimmäisen syötön jälkeen katseli minua kovin totisena ja tarkkaavaisena, kuin tunteakseen, syvä ryppy silmien välissä. Se ei unohdu ikinä :). Voi sitä tunteiden myrskyä, kun maito parin päivän päästä nousi rintoihin! Vaikka kaikki oli hyvin, itku oli tosi herkässä. Onneksi hoitajat osasivat kertoa, että hormonitoiminta itkun aiheuttaa, kun itsellä oli vähän nolo olokin, kun ei pystynyt olemaan itkemättä ;).


Synnytys nro 2

Parin vuoden kuluttua seurannut toinen synnytykseni oli myös pystysynnytys, johon valmentauduin (lähes) samalla huolellisuudella kuin ensimmäiseen. Vitamiinitankkaus ja terveellinen ravinto ei kuitenkaan tuntunut sillä kertaa enää niin tärkeältä, suklaa ja makkara ja muut "herkut" maistuivat niin, että lihoin raskausaikana paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla... Siksiköhän toinen lapsemme on pienestä pitäen rakastanut makkaraa?

Muuten venyttelin ja nautin olostani, otin todella rennosti taas ja nautin ajasta ensimmäisen lapsemme kanssa. Tiesin, että pian lapsia on kaksi ja uusi tulokas vie väkisinkin paljon huomiotani pois esikoiselta. Vietimme esikoisen kanssa paljon aikaa järven rannalla vedessä polskien, sillä se kesä oli todella kaunis ja lämmin.

Kun synnytys sitten syksyllä osoitti alkamisen merkkejä, hälytin toisen doulani (veljeni vaimo) paikalle ja lähdimme kohti samaa sairaalaa. Olin saanut sairaalasta ensimmäisellä kerralla ohjeen lähteä heti ajamaan, kun alkaa tuntua siltä, sillä toinen synnytys on yleensä nopeampi kuin ensimmäinen. Odotimme sairaalassa yön, mutta lasta ei alkanut kuulua, supistukset loppuivat kuin seinään. Ehkä olin sittenkin lähtenyt turhan aikaisin, kun ajattelin, että en nyt kuitenkaan halua, että lapsi syntyy autoon tai sairaalan suihkuun ;).  Meidät passitettiin päiväksi takaisin kotiin. Seuraavana iltana lapsivesi tuli sitten kotona ja hälytin doulan taas paikalle. Silloin olikin jo kiire, sillä supistukset olivat jo automatkalla melkoisia ja tulivat tiuhaan tahtiin. Perille päästyämme en enää ehtinyt suihkuun enkä poreammeeseen, synnytys oli jo täydessä käynnissä, kohdunsuu täysin auki. Ei muuta kuin synnytyssaliin.

Odotin synnytyksestä suunnilleen samanlaista kokemusta kuin aiempi, mutta tämäpä lapsi päättikin tulla aivan eri taktiikalla maailmaan kuin isoveljensä! Voi sanoa synnytyksen olleen kuin myrskyävä meri, jossa suuret vaahtopäät lyövät rantaan toinen toisensa jälkeen. Supistukset tulivat aivan peräperää eikä niiden välillä ollut hengähdystaukoja. Kivut eivät kuitenkaan olleet ylivoimaisia, sillä sain liikkua salissa vapaasti tuntemusteni mukaan. Niinpä konttasin pitkin synnytyssalin lattiaa ja kätilö antoi välillä minulle happinaamarin, pelkäsi kai että pökerryn. Kätilö oli nyt eri kuin ensimmäisellä kerralla eikä hän antanut oikein mitään ohjeita. Ensin vähän oudoksuin, että hän ei yhtään ohjannut minua. Myöhemmin ymmärsin, että koska hän tiesi minun olevan jo toista kertaa vastaavassa tilanteessa, hän antoi minun tehdä täysin niin kuin minulle luontevaa olisi. Arvostin sitä todella paljon. Sain liikkua ihan omien vaistojeni mukaan ja konttausasento oli selvästi helpoin. Lapsen syntyessä olin tälläkin kertaa tuetussa kyykkyasennossa. Taas sain lapsen suoraan vatsani päälle ja siinä samassa kaikki kokemani kivut unohtuivat. Pidin häntä vatsani päällä sen ajan, kun kätilö ompeli repeämäni ja jälkeiset syntyivät. Jos jotain kipua siinä vaiheessa tunsinkin, se oli todella pikkujuttu.

Olen todella onnellinen, että valitsin aktiivisynnytykset, sillä koen, että sain heti upean yhteyden kumpaankin lapseen. Sain olla aktiivinen ja valita itse asennot, joissa oli helpoin olla. Oli upeaa huomata tietävänsä itse, miten toimia. Mielestäni synnytykseen kuuluu kipu ja tuska, mutta siihen ei kuole ja se on hallittavissa

Aila Miettinen-Jaakkola on kirjoittanut kirjassaan niin kauniisti omista synnytyksistään, että siteeraan häntä tähän loppuun, koska tuntemukset itselläni ovat samat.
Luonnonmukaisten synnytysteni avulla olen oppinut ymmärtämään elämää, hyväksymään itsessäni ja muissa, kaikessa olevaisessa ja tapahtuvassa myös epätäydellisyyttä ja ristiriitoja, rumuutta ja tuskaa. Synnytykseni ovat opettaneet minulle, ettei tuska ole välttämätön paha, jos pyritään todella huikeisiin saavutuksiin. Mitään todella hyvää ja mahtavaa ei voi olla tai syntyä ilman tuskaa. Sama päteen synnytykseen, äitiyteen, lapsen kasvattamiseen - kaikkeen olemiseen. Asian sisäistäminen vaatii tuon tuskan kokemista ja läpielämistä. Primitiivisimmillään, aidoimmillaan ja puhtaimmillaan sen voi kokea luonnollisesssa synnytyksessä.

Kannustan jokaista tulevaa äitiä harkitsemaan aktiivista/luonnollista synnytystä jos se vain suinkin on mahdollista :).

3 kommenttia:

  1. Voi, olipa ihana lukea tätä kirjoitusta! Itse en ole (valitettavasti) synnyttänyt ja saanut lapsia, mutta voin kuvitella, että olisin itse halunnut samankaltaisen luonnollisen, aktiivisen tavan synnyttää. Kiitos kun jaoit tämän meille. Ja ihan totta, moni muukin hyvä asia vaatii tuskaa ja ristiriitoja tullakseen todeksi.

    VastaaPoista
  2. Tuskan ihannointi tuntuu olevan tyypillistä ihmisille, jotka eivät (onneksi) tiedä, mitä todellinen tuska on!

    VastaaPoista
  3. Monta päivää pois koneelta...

    Kiva, jos pidit lukemastasi "pellon pientareella".

    superia: Tuskan kokeminen on aina varmasti subjektiivinen asia, enkä missään nimessä "ihannoi" sitä. Esimerkiksi hammaslääkärissä otan aina puudutuksen, koska sitä kipua en halua kokea. Sain kai lapsena kammon... Sen sijaan ajattelen kivun kuuluvan luonnollisena osana synnytykseen ja auttavan synnytyksen kulkua joten halusin kokea sen. Tiesin, että niin on toimittu jo tuhansia vuosia ja pidin sitä siis itsestäänselvyytenä. Valoa päivääsi :)

    VastaaPoista