keskiviikko, 28. huhtikuuta 2010

Täällä taas!

Pitkästä aikaa taas sormet näppäimillä! Kevät tuntuu olevan mukavalla tavalla kiireistä aikaa ja todellakaan ei malta istuksia pitkiä aikoja sisällä, saatikka tässä läppärin negatiivisten värähtelyiden piirissä.

Olen huhtikuun lapsi ja rakastan tätä aikaa, kun kaikki herää eloon ja uudistuu - niin minäkin :). Mutta nyt elän ehdottomasti yhtä elämäni parhaista keväistä. Teen asioita, joista nautin ja suunnitelmat ja niiden toteutumiset vain seuraavat toistaan yhtenä mylläkkänä. Jos vastoinkäymisiä välillä tulee, otan ne opinkappaleina sen kummempia murehtimatta.

Tämän hetken ehkä paras asia on ollut havaita se, kuinka paljon meditoimalla pystyy vaikuttamaan omaan ja läheisten elämään. Kun meditoin säännöllisesti, olen paljon tyynempi, rakastavampi ja enemmän se kuka olen. Jos meditointi jää väliin useammaksi päiväksi, huomaan ärsyyntymiskynnykseni laskevan ja ajoittaisen kiukunkin nostavan päätään. Mielenhallinta siis vähenee. Mielen- ja tunteiden hallinta ei toki tarkoita tunteetonta elämää, mutta pystyn paremmin astumaan syrjään ja analysoimaan ja samalla tasoittamaan voimakkaina vellovia tunteita. Enkä mene mukaan toisen tunteisiin, vastaan vain omistani. Upeaaaaaaa!

Toinen asia, josta olen erittäin onnellinen: osallistuminen Anitta Korpelan ja Kalevi Lehtosen järjestämään Ayurvedahoitajakoulutukseen Frantsilassa. Olen viettänyt Frantsilassa jo 3 ihanaa viikonloppua antoisasta ja erittäin terapeuttisesta ilmapiiristä, ihanien kurssikavereiden ja muiden ihmisten seurasta sekä hoidoista (hoitajana ja hoidettavana) nauttien! Tahtoo lisää! Onneksi jatkoa vielä seuraa!

Minulla on ollut suunnitelmissa osallistua myös Fytoterapeuttikoulutukseen samaisessa paikassa. Se olisikin pidempi rupeama, yhteensä 1,5 - 2 v. Tarkempia tietoja koulutuksesta täältä, jos kiinnostuit :). Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt, mutta kovasti tuo koulutus kiinnostaa! Toisaalta, juuri kun tätä aloin kirjoittaa, tuli sellainen tunne, että haluanko sitoutua noin pitkäksi aikaa ja hajottaako noin laaja koulutus energioitani liikaa. Olenko ilmoittautunut koulutukseen vain siksi, että saisin sanoa muille, että teen jotain "järkevää"? Hmh, sekin on mahdollista. Vaatinee vielä intuition kuuntelua, sillä sen mukaan haluan elämääni toteuttaa!

Tein talvella aarrekartan ja kaikki siinä toivomani asiat ovat toteutuneet (jaa, no yksi ehkä vielä antaa odottaa itseään...), joten siitä innostuneena tein heti uuden. Kuinka ollakaan, sekin alkoi heti tuottaa tulosta! Pelkkä asioiden ajattelu ja tunteminen olemassaoleviksi jo toteuttaa toiveet ja haaveet, mutta niiden visuaalinen esilletuominen aarrekartassa tehostaa sitä, olen ainakin itselläni huomannut sen toimivan niin paremmin.

Loppuun vielä ennen haravan varteen tarttumista linkki (en onnistunut kopioimaan suoraan tähän, kuinkahan se tapahtuu?) Terrence Mckennan videoon Nobody is smarter than you!

Iloa ja rohkeutta päivääsi!

5 kommenttia:

  1. kiva kun kirjuuttelit taas, täällä ollaan jo kaivattu =)
    luulin joskus tänne kommentoineeni jotain, mutta en ollutkaan... ahkerasti siis blogiasi seuraan, täältä löytyy paljon tuttuja tuntoja. mm. reiki 2 -kurssi on tiedossa toukokuussa. ja äsken tualta yhden toisen blogin kommenteista olin lukevinani, että asut synnyinseutuni suunnalla!

    VastaaPoista
  2. Hiphei hampurin maija! Kiva kuulla, että blogilla on ainakin ahkera lukija, kirjoittaja kun ei aina ole niin kovin ahkera ;). Ja on mukava näin blogin välityksellä "tavata" samalta seudulta kotoisin oleva "rei'ittäjä", kenties joskus naamatustenkin satutaan ;). Toimitko ihan reikihoitajana?

    VastaaPoista
  3. hellurei, ehkä sitä ollaan joskus jo törmättykin tai ollaan näöltä tuttuja :) ainakin jos samaan aikaan ollaan oltu yläasteella yms.
    hoitajana en ole vielä toiminut, mutta olisi hienoa, jos se joskus tulevaisuudessa onnistuu. samaten suunnittelen joogatuntien antamista, kunhan tästä tämänhetkiset tilanteet hieman rauhoittuvat. kesäisiä terkkuja täältä, äityliltä juuri kuulin, että siellä suunnalla on vielä hieman viileää.

    VastaaPoista
  4. Hyvää ja minullekin ajankohtaista pohdintaa tuosta koulutusasiasta... Vähän samanlaista olen pohtinut omasta aloitetusta ravintoneuvojakoulutuksesta joka kokonaisuudessaana kestäisi n.2v. Onko todella perusteltua ja onko koulutus tuon ajan ja kulujen arvoinen? Mikälainen OPISKELU ylipäätään on nykymaailmassa järkevää? Ja mitkä on omat motiivit tuon SUORITTAMISEEN... Suorittamistahan se nimittäin kuitenkin on, juuri yritän lukea edellisen kurssin tenttiin! Mietityttää että onko koulutuksen sisältö oikeasti sellainen mikä kannattaa. Vaikeita kysymyksiä!!! Jotenkin en ehkä kuitenkaan luota pelkkään itseopiskeluun ainakaan noin monimutkaisissa asioissa ja juttu kuitenkin edelleen kiinnostaa joten näillä näkymin ainakin tämän kevään osalta jatkan koulutusta. En kuitenkaan ota sen loppuun asti suorittamista mitenkään kiveen hakattuna, vaan kurssi kerrallaan sillä asiat voivat muuttua ja (!toivottavasti!) uusiakin asioita tulee eteen. :)

    Ihanaa kuulla että sinun elämäsi on lähtenyt rullaamaan. Saman tyyppisiä kokemuksia minullakin meditaatiosta! Ihanaa kevättä ja toivottavasti nähdäänkin taas! :)

    VastaaPoista
  5. ebediyen:
    Heipsis! Teinkin itse asiassa jo päätöksen, en hakeudu Frantsilan fytoterapiakoulutukseen, ainakaan vielä tulevana syksynä. Haluan keskittyä yhteen asiaan ensin kunnolla ja jos sitten myöhemmin innostun, asia on ehkä uudelleen ajankohtainen. Ja toinen juttu, on tässä jo tähän ihanaan omaan vapauteen tottunut, niin siitähän ei malta luopua ;). Rupesi ahdistamaan se, että pitäisi taas alkaa opiskelusta stressata ja nimenomaan SUORITTAA. Jotain pienempiä juttuja kyllä voin välillä aina ottaa tähtäimeeni mutta en noin isoa ja järjestelmällisesti toteutettua, vaikka IHAN VARMASTI kurssi onkin MAHTAVA, sen uskon.

    Tsemppiä sulle opiskeluihin ja aurinkoisia päiviä. Nähdään varmasti pian! Muistathan kuunnella intuitiosi ääntä.

    VastaaPoista