Mikä kesä! Eilisiltainen ukkosmyrsky oli kuin sen loppuhuipennus! Eilisen päivän seisova ja hautova sää antoi kyllä aavistuksen siitä, mitä oli tulossa. Olin jo unten mailla peiton alla kun se alkoi. Heräsin ja menin olohuoneeseen ihmettelemään. Varmistin, että perheen nuoriso oli tullut kotiin moporetkeltään. Olivat - nauttivat samaisesta näytelmästä saunamökistä käsin. Salamat välähtelivät jatkuvasti valaisten aavemaisesti tuulessa huojuvat puut. Meidän kohdallamme myrsky kesti vajaan puoli tuntia. Tassuttelin takaisin peiton alle kun myteri laantui ja jyrinä siirtyi aina vain kauemmaksi. Olin kiitollinen.
Tämä kesä on ollut minulle ja miehelle selvästi sen asian harjoittelua, että pian olemme taas vain me kaksi. Nuoriso on mennyt omia menojaan tai me itse olemme reissailleet kahden kesken. Vaikka olen onnellinen itsekseni - nautin tosi paljon yksinolosta - olen onnellinen myös siitä, että rakkaus asuu meillä edelleen. Mies ehdottelee milloin mitäkin "hullutuksia" ja minä suostun! Lauantaina lainasimme nuorison skoottereita ja huristelimme niillä muutaman km:n matkan kylälle. En ole IKINÄ ajanut mitään kaksipyöräistä moottorilla varustettua vehjettä ja suhtauduinkin ensin vähän epäilevästi ja pelollakin moiseen touhuun. En kuitenkaan vastustellut vaan halusin voittaa typerän pelkoni. Lisäksi skootteri ilmeisesti on maailman helpoin ajettava, eihän siinä ole edes vaihteita. Rystyset valkoisina ja olkapäät korviin asti jännitettyinä kuitenkin lähdin sitten liikkeelle ja 30 km:n tuntivauhtikin tuntui aluksi todella huimalta! Jonkin ajan kuluttua uskalsin jo rentoutua ja aloin tuntea huumaavaa vapauden tunnetta - huom. vauhti oli edelleen vain 30 - 35 km/h! Ajaessa tuntunut ilmavirta viilensi mukavasti oloa. Jossain vaiheessa kuvittelin itseni ranskattareksi, joka käväisee helmat hulmuten hakemassa kauppahallista ainekset päivällistä varten...
Kävimme näyttämässä esikoisen menopeliä kylällä asuvalle perheelle, heillä on kun on ollut kiinnostusta ostaa se. Esikoinen menee autokouluun eikä pian tarvitse enää sitä. Kuopus on luvannut lainata omaansa aina tarvittaessa sen aikaa, kunnes ajokortti on plakkarissa. Esikoinen oli luontoihmisenä jossain vaiheessa sitä mieltä, että hän ei mene lainkaan autokouluun, mutta totesi sitten käytännön syistä, että taitaa se sittenkin kannattaa, asumme nimittäin sen verran kaukana kaikesta. Pari perheen jäsentä koeajoi skootterin ja panivat asian harkintaan. Me kävimme lähikioskilla syömässä ("luomuhampurilaiset") ja palasimme mukavan ajoretken jälkeen kotiin. Kipinä skootteriajeluun oli syntynyt. Sanoin miehelle, että jos Suomessa olisi aina kesä, saattaisin hankkia oman skootterin, niin mukavaa se oli!
Me "lapselliset" toteamme usein kesän olevan ohi jo näin elokuun alkupuolella, vaikka helteet kuinka jatkuisivat. Johtunee siitä, että lasten arkinen aherrus opinahjoissa alkaa taas. Etelänaapurissamme Virossa koulu alkaa vasta syyskuussa, mikä näillä nykykeleillä olisi meillä Suomessakin paljon järkevämpi aloitusaika. Ehkä se aika vielä joskus palaa meillekin...Kuopus ei kuitenkaan vielä muutakaan kokonaan kotoa pois, hänellä tärppäsi hakemistaan opiskelupaikoista kakkosvaihtoehto. Se tarkoittaa päivittäistä kulkemista n. 50 km:n päähän. Suurimmaksi osaksi päässee kulkemaan isänsä kyydillä. Saamme siis edelleen miehen kanssa harjoitella tulevaa kaksin elämistä vähän kerrassaan :).
Meditoin pitkästä aikaa tänä aamuna. Se tuntui hyvältä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti