Kuva napattu täältä
keskiviikko, 31. maaliskuuta 2010
Luomusynnyttäjien valmennusta!
Kun nyt näemmä olen ohjautunut kertoilemaan myös näistä luomusynnytysasioista, on ihan pakko laittaa tännekin tietoa tulevasta luomusynnytysvalmennuksesta. Valmennus järjestetään Frantsilan Hyvän Olon keskuksessa 17. - 18.7.2010 nimellä "Synnytykseen valmistautumisloma". Nettisivuilla ei taida vielä olla aiheesta, mutta löysin Frantsilasta esitteen. Valmennuksen järjestää Aila Miettinen, josta olen jo kirjoitellutkin mm. täällä.
Esitteessä Aila Miettinen toteaa mm. seuraavaa:
Tapahtuma alkaa la klo 12 ja päättyy su klo 14, sisältäen 10-15 tuntia opetusta. Hinta yhdeltä 160 e, parilta 220 e (sisältäen kirjan).
Jos itse olisin nyt tuleva äiti, osallistuisin ehdottomasti!!!
Esitteessä Aila Miettinen toteaa mm. seuraavaa:
Miksi ja miten valmentautua synnytykseen?
Synnytysvalmennus on käytännössä lopetettu. Säästösyistä ja ehkä siksikin, että se ei vastannut tarkoitustaan. Keväällä Kuopiossa pidetyillä Suomen Kätilöliiton koulutuspäivillä todettiin, että terveydenhoitajalla äitiysneuvolassa ei ole siinämäärin kokemusta synnytyksestä, että hän voisi juurikaan muuta neuvoa antaa kuin, että "luotat vain sairaalan ammatti-ihmisin, niin kyllä se siitä". Totuus on kuitenkin edelleenkin se, ettei kukan voi toisen puolesta synnyttää, ei edes teknologian avulla. Runsas teknologian käyttö päinvastoin tuo mukanaan lisää ongelmia: lääkitystä, imukuppi- ja leikkaussynnytyksiä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on synnytyssaleihimme markkinoitu epiduraalipuudutus, josta seurauksena ei suinkaan ole synnytyspelon väheneminen vaan lisääntyminen. Kun synnytystapahtuma on luisunut ammattilaisten käsiin, jää synnyttäjä entistä enemmän tapahtumassa ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Kun tilannetta ei voi hallita omin keinoin, siitä seuraa epävarmuutta ja pelkoa. Kun synnytys on synnyttäjän hallinnassa, tarvitaan vähemmän lääkkeitä ja toimenpiteitä, jolloin synnytys on turvallisempi niin lapselle kuin äidillekin.
Uudessa synnytysvalmennuksessa opetellaan synnyttämään itse. Valmentaudumme kuin maratoonarit: teemme mm. mielikuvaharjoituksia synnytyksen vaiheista ja niistä vaihtoehdoista, miten missäkin vaiheessa voisi toimia. Pohdimme synnytyskivun merkitystä onnistuneelle synnytykselle ja hyvälle kokemukselle, mikä motivoi tekemään synnytystyötä. Harjoittelemme supistuksen vastaanottamista joogatyyppisin harjoituksin tyynesti ja rentoutuen. Opettelemme synnytyksen kulkua helpottavia asentoja, miten synnytysjakkaraa käytetään ja mitä kivunlievitystä missäkin vaiheessa on viisasta ottaa sekä oikeaan tapaan käyttää vettä synnytyskivun lievityksessä. Silloin kun synnyttäjä on pystyasentoinen ja liikkuva, tarvitaan vähemmän lääkitystä ja toimenpiteitä.
Omat lähtökohtani synnytysvalmentautumiseen olivat: ensimmäisen lapsemme katastrofaalinen synnytys, neljä seuraavaa hyvää "luomusynnytystä", synnytyslääkärin työ sairaalassa ja kouluttautuminen kotisynnytyksiin Hollannissa. Kaikki nämä tapahtumat ovat vahvistaneet käsitystäni siitä kuinka merkittävää on parhaan mahdollisen lopputuloksen kannalta asenne ja valmistautuminen.
Tapahtuma alkaa la klo 12 ja päättyy su klo 14, sisältäen 10-15 tuntia opetusta. Hinta yhdeltä 160 e, parilta 220 e (sisältäen kirjan).
Jos itse olisin nyt tuleva äiti, osallistuisin ehdottomasti!!!
tiistai, 23. maaliskuuta 2010
Suuri sydän
Suuri sydän hyväksyy.
Suuri sydän auttaa.
Suuri sydän antaa.
Suuri sydän välittää.
Suuri sydän rakastaa.
Suuri sydän ON.
Mistä suuren sydämen löytää?
Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.
Suuri sydän auttaa.
Suuri sydän antaa.
Suuri sydän välittää.
Suuri sydän rakastaa.
Suuri sydän ON.
Mistä suuren sydämen löytää?
Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.
Hiusväreistä
Nooran Kemikaalicocktailissa oli mielenkiintoinen juttu hiusväreistä.
Muistaakseni vuosia sittenhän tehtiin "tutkimuksia", joissa kaikki hennavärit tuomittiin jopa haitallisempana kuin synteettiset värit. Itse en uskonut tuota tutkimusta. Linkin takaa pääsee tutkailemaan, mitä aiheesta on nyt kirjoitettu. Huomionarvoista on se, että kaikkien hennavärien maineen pilannut synteettinen ”henna”, musta lawsone (mustahenna) ei ole hennaa ollenkaan vaan parafenyleenidiamiinia. Lue koko juttu täältä.
Olen viime kuukausina palannut kemikaalimaailmasta takaisin hennavärjäyksen kiehtovaan maailmaan. Kiva, että nyt on saatavilla monia eri sävyjä, jos sattuu oranssi kuontalo joskus kyllästyttämään. Sukumme jäsenillä harmaantuvat hiukset aika nuorena, enkä ole siitä poikkeus. Ei vain ihan vielä huvittaisi alkaa hopeahapseksi, siksipä hennaväri on tervetullut juttu tähän muutenkin luomumpaan elämään :).
Muistaakseni vuosia sittenhän tehtiin "tutkimuksia", joissa kaikki hennavärit tuomittiin jopa haitallisempana kuin synteettiset värit. Itse en uskonut tuota tutkimusta. Linkin takaa pääsee tutkailemaan, mitä aiheesta on nyt kirjoitettu. Huomionarvoista on se, että kaikkien hennavärien maineen pilannut synteettinen ”henna”, musta lawsone (mustahenna) ei ole hennaa ollenkaan vaan parafenyleenidiamiinia. Lue koko juttu täältä.
Olen viime kuukausina palannut kemikaalimaailmasta takaisin hennavärjäyksen kiehtovaan maailmaan. Kiva, että nyt on saatavilla monia eri sävyjä, jos sattuu oranssi kuontalo joskus kyllästyttämään. Sukumme jäsenillä harmaantuvat hiukset aika nuorena, enkä ole siitä poikkeus. Ei vain ihan vielä huvittaisi alkaa hopeahapseksi, siksipä hennaväri on tervetullut juttu tähän muutenkin luomumpaan elämään :).
maanantai, 22. maaliskuuta 2010
Summausta
Huomaan, että blogimaailmassa on muitakin, jotka ovat jakaneet samoja tuntemuksia, kuin itsellä on ollut tässä päivänä muutamana. Olo on ollut kertakaikkisen upea!
Energioita eivät tällä kertaa vetäneet matalammiksi edes lauantaina syömäni matalaenerginen "ruoka": 2 grillimakkaraa, 2 kupillista kahvia, tuhti annos hernerokkaa ja reilusti kinkkupiirakkaa ;) (osallistuin järvellämme perinteisesti järjestettävään pilkkitapahtumaan). Ehkäpä aamuinen vihersmoothie ja jättiannos (30 kpl) Chlorella-puristeita pelastivat asian, mene ja tiedä... Tai sitten nyt on vain meneillään korkeiden energioiden aika: kasvava kuu kenties vai samalla taajuudella olevien ihmisten positiivinen värähtely. Niin tai näin, on hienoa huomata, että pienet harha-askeleet eivät enää niin paljon horjuta hyvänolon tuntemuksia kuin ennen.
Vaikka pyrinkin elämään tätä hetkeä, haluan kuitenkin hieman kelata ajassa taaksepäin ja palauttaa itselle mieleen sekä jakaa kokemuksiani siitä, miten elämäni on muuttunut muutaman viime kuukauden aikana. Lokakuun lopussa saamani potkut vain antoivat minulle "lisäpotkua" siis lisää vettä myllyyn alkaa ELÄÄ! Toivottavasti joku muukin saisi tästä inspistä omaan elämäänsä.
Tyypillinen päiväni saattoi ennen näyttää tältä:
klo
6:00 herätys ja aamupala
7:00 töihin lähtö (tunti autossa)
8:00 perillä töissä ankeassa, rumassa teollisuusympäristössä, sähköpostien lukua ja niihin vastailua
8:15 mukillinen kahvia
9:00 usein joku tyhjänpäiväiseltä tuntunut palaveri, jossa 4-10 ihmistä vietti 2 h työpäivästään yrittäen saada päätöksiä aikaan, usein siinä onnistumatta; uuden palaverin sopiminen
11:00 sähköpostien lukua
11:30 lounas (työpaikkaravintolan puolivalmisteista tehtyjä aterioita mättäen)
12:00 uneliasta sähköpostien kanssa "seurustelua"
13:30 mukillinen kahvia ja usein suklaapatukka, kahvihuoneessa työkavereiden kanssa huulta heittäen ja joskus hyvin henkilökohtaisistakin asioista puhuen. = Kahviseurasta riippuen monesti työpäivän antoisin hetki : )
14:00 tässäkin useasti palaveri (ks. klo 9:00)
16:00 kotiin, kotivaatteet päälle (välittömästi "lököhousut" ja teepaita päälle kotiin tultua), sanomalehden lukua
17:00 päivällisen laittoa
18:00 päivällinen (tai jooga, jos joogapäivä)
19:00 pyykkäystä/ulkoilua/tv:n tuijotusta/saunomista/perheen kanssa seurustelua, kauhea väsymys, kykenemättömyys keskittyä lasten asioihin
21:30 iltapala
22-22:30 nukkumaan
Minulla oli toki liukuva työaika, joten kellonajat eivät useimmiten olleet noin täsmällisiä. Ja loppuaikoina minun oli melkein mahdoton kammeta itseni ylös klo 6, useimmiten heräsin klo 7 ja lähdin vasta kahdeksalta ajamaan töihin. Pääsin siis suoraan johonkin "motivoivaan" palaveriin...Kaikki työpäivät eivät tietysti olleet samanlaisia, mutta samanlaiselta tarkoituksettomalta puurolta ne näin jälkikäteen tuntuvat.
Mitä sitten söin:
Aamupala oli Ayurvedan mukaan Kaphalle eli minulle todella epäsopiva, kun elimistön puhdistuminen on vielä käynnissä. Muistan, että, vaikka mieli ei olisi tehnyt, opettelin varta vasten syömään kananmunaa aamulla, koska VHH-dieetissä sitä suositeltiin proteiinipitoisena: pitää olon pitkään kylläisenä.
Iltapalakaan ei olisi sopinut Kaphalle, sillä Kapha varastoi kaikkea, esim. juuri rasvaa.
Vaikka VHH-dieetti siis useimpia hoikistaa, minä läträsin liikaa rasvalla ja alun painon putoamisen jälkeen, paino lähtikin nousuun ja olo oli todella tukkoinen.
Työssäoloaikana viimeisinä vuosina sairastelin todella usein, sain takuuvarmasti kaikki flunssat ja vatsataudit, joista oli ympärillä puhetta ;). Luulen, että tyytymättömyyteni silloiseen työhöni vaikutti siihen, että halusinkin sairastua, pääsinhän sairauden avulla edes hetkeksi töistä pois. Flunssani kävivät aina vain hankalammiksi, jokaisen flunssan perään oksensin vielä 2-3 pv niin kauan, että vatsani oli todella tyhjä! Ihmettelin asiaa työpaikkalääkärille, joka totesi vain, että toisilla on herkempi vatsa. Ja piste. Itse luulen, että elimistöni oli niin kuormittunut vääristä ruokailutottumuksista johtuen, että se halusi puhdistaa itsensä TÄYSIN jos tilaisuus tuli.
Sain viime keväänä käsiini (veljelle siitä kiitos!) Tarzan-Ollin Nutrixin, joka muutti elämäni. Sen jälkeen mikään ei ole ollut kuin ennen. Puhtaampi, OIKEA, lisäaineeton ruoka löysi tiensä perheemme pöytään. Olimme sitä jo satunnaisesti harjoitelleet, mutta Nutrix ja Michael Pollenin "Oikean ruuan puolesta" muuttivat systeemit lopullisesti. Enää en pystynyt ostamaan valmiiksi marinoituja lihoja tai tavallista kevytmaitoa, margariini oli jäänyt pois jo aiemmin. Aloin tutkia tuoteselosteita entistä tarkemmin. Päätin, että vaikka ruokamenot kasvaisivat, en sorru ostamaan halpaa lisäaineilla "jatkettua" mössöä. Halusin, että koko perheemme voi paremmin.
Johdatuin viime kesänä lukemaan myös Quinoaa-blogia, josta tuli suuri inspiraation lähteeni. Luin blogia päivittäin ja jossain vaiheessa ilmoittauduin Heidin hierontaan, vaikka hän ei ollut vielä edes "valmistunut". Luotin hänen osaavan homman ja oli sellainen tunne, että Ayurvedahoito on juuri se, jota sillä hetkellä kaipasin. Hoito oli aivan yhtä miellyttävä kokemus, miksi sen ajattelinkin ja olen iloinen, että olen saanut uusiksi ystävikseni niin Heidin kuin muutaman muunkin uuden tuttavuuden :). Saamani Ayurvedahoito vakuutti minut niin paljon, että nyt olenkin samalla tiellä kouluttautumassa ayurvedahoitajaksi! Ayurveda on kiinnostanut itseäni jo aiemminkin, mutta vasta kun lakkasin asettamasta itselleni turhia esteitä ja pelkäämästä (ihmisten reaktioita, taloudellista selviytymistä..., uskalsin heittäytyä elämän tarjoamalle kiehtovalle polulle :).
Myös marraskuussa käymälläni "Räjäytä tietoisuutesi" -kurssilla oli kiistaton vaikutus siihen, että uskalsin alkaa elää omannäköistä elämääni "pää pilvissä mutta jalat maassa". Kurssi antoi työkaluja siihen, että viikonlopun aikana saadut opit eivät heti jääneet arjen jalkoihin.
Nykyään päiväni saattaa näyttää esim tältä:
Ruoka-annokseni ovat ravinteikkuuden myötä pienentyneet huimasti ja vireystasoni on aivan uudella tasolla. Painoni on pudonnut n. 11 kg (ennen 74,5, nyt 63,5 kg) ilman että olisin suonut sille juuri ajatustakaan, se on vain tullut ikään kuin "kylkiäisenä".
Asia, mikä minua ilahduttaa kokemistani fyysisistä muutoksista ehkä eniten, on se, että olen päässyt melkein kokonaan eroon kissa-allergiasta! Oireet ovat aivan minimaaliset, jos niitä on ollenkaan. Aiemmin ei edes käyttämäni Xyzal (jonka käytön lopetin lokakuussa oksennustaudin aikana) pitänyt oireita poissa (ja lisäksi väsytti melkoisesti), jos olin pidemmän aikaa kissan kanssa samassa tilassa. Haaveilenkin siitä päivästä kun tunnen olevani valmis ottamaan meille kissan. Siihen asti "harjoittelen" kissaelämää naapureiden ihanien kisujen kanssa. Olen ollut myös siitepölyallergikko, joten odotan kevättä mielenkiinnolla! Miinuspuolena pitää mainita minua edelleen vaivaava hiivasyndrooma. Toivon, että kehon puhdistumisen myötä pääsen siitäkin ajan kanssa eroon. Tiedän, että sen häätäminen vaatii jo senkaltaista itsekuria, että tähän mennessä en ole siihen pystynyt. Ehkä sekin tulee sitten kun sen aika on.
Työssäoloaikana kävin astangajoogassa, mutta nykyään mielialaani sopii enemmän rauhallisempi hathajooga. En myöskään tykkää aikatauluttaa iltojani, joten päädyin siihen, että joogaan aamuisin itsekseni kotona. Painonpudotuksen ja kevyemmän, kasvisvoittoisen ruokavalion myötä kehoni on alkanut taipua huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Jooga- ja meditointituokio aamulla on ihana juttu, se virittää kehon ja mielen mukavasti alkavaan päivään. En enää oikein osaa ollakaan ilman niitä.
Tällä hetkellä siis tällainen olo. Tunnen olevani sinut itseni kanssa, en ohjaudu (ainakaan niin paljon) ulkoapäin. En myöskään ole ehdoton, eli en noudata mitään erityistä ruokavaliota niin tiukasti, että en voisi siitä poiketa. Jos kyläilemme, syön mitä tarjotaan ja pidän sitten kotona vaikka smoothiepäivän tasapainottaakseni oloni. En tee asioista suurta numeroa, vaan otan ne sellaisina kuin eteen tulevat, muutan tilannetta jos en ole siihen tyytyväinen tai jos en pysty, sopeudun ja teen sen tyytyväisenä. Päivittäin muistan kiittää ja iloita pienistäkin asioista.
Tällaista elämäni siis nykyään on ja pidän siitä ;) ;)
Energioita eivät tällä kertaa vetäneet matalammiksi edes lauantaina syömäni matalaenerginen "ruoka": 2 grillimakkaraa, 2 kupillista kahvia, tuhti annos hernerokkaa ja reilusti kinkkupiirakkaa ;) (osallistuin järvellämme perinteisesti järjestettävään pilkkitapahtumaan). Ehkäpä aamuinen vihersmoothie ja jättiannos (30 kpl) Chlorella-puristeita pelastivat asian, mene ja tiedä... Tai sitten nyt on vain meneillään korkeiden energioiden aika: kasvava kuu kenties vai samalla taajuudella olevien ihmisten positiivinen värähtely. Niin tai näin, on hienoa huomata, että pienet harha-askeleet eivät enää niin paljon horjuta hyvänolon tuntemuksia kuin ennen.
Vaikka pyrinkin elämään tätä hetkeä, haluan kuitenkin hieman kelata ajassa taaksepäin ja palauttaa itselle mieleen sekä jakaa kokemuksiani siitä, miten elämäni on muuttunut muutaman viime kuukauden aikana. Lokakuun lopussa saamani potkut vain antoivat minulle "lisäpotkua" siis lisää vettä myllyyn alkaa ELÄÄ! Toivottavasti joku muukin saisi tästä inspistä omaan elämäänsä.
Tyypillinen päiväni saattoi ennen näyttää tältä:
klo
6:00 herätys ja aamupala
7:00 töihin lähtö (tunti autossa)
8:00 perillä töissä ankeassa, rumassa teollisuusympäristössä, sähköpostien lukua ja niihin vastailua
8:15 mukillinen kahvia
9:00 usein joku tyhjänpäiväiseltä tuntunut palaveri, jossa 4-10 ihmistä vietti 2 h työpäivästään yrittäen saada päätöksiä aikaan, usein siinä onnistumatta; uuden palaverin sopiminen
11:00 sähköpostien lukua
11:30 lounas (työpaikkaravintolan puolivalmisteista tehtyjä aterioita mättäen)
12:00 uneliasta sähköpostien kanssa "seurustelua"
13:30 mukillinen kahvia ja usein suklaapatukka, kahvihuoneessa työkavereiden kanssa huulta heittäen ja joskus hyvin henkilökohtaisistakin asioista puhuen. = Kahviseurasta riippuen monesti työpäivän antoisin hetki : )
14:00 tässäkin useasti palaveri (ks. klo 9:00)
16:00 kotiin, kotivaatteet päälle (välittömästi "lököhousut" ja teepaita päälle kotiin tultua), sanomalehden lukua
17:00 päivällisen laittoa
18:00 päivällinen (tai jooga, jos joogapäivä)
19:00 pyykkäystä/ulkoilua/tv:n tuijotusta/saunomista/perheen kanssa seurustelua, kauhea väsymys, kykenemättömyys keskittyä lasten asioihin
21:30 iltapala
22-22:30 nukkumaan
Minulla oli toki liukuva työaika, joten kellonajat eivät useimmiten olleet noin täsmällisiä. Ja loppuaikoina minun oli melkein mahdoton kammeta itseni ylös klo 6, useimmiten heräsin klo 7 ja lähdin vasta kahdeksalta ajamaan töihin. Pääsin siis suoraan johonkin "motivoivaan" palaveriin...Kaikki työpäivät eivät tietysti olleet samanlaisia, mutta samanlaiselta tarkoituksettomalta puurolta ne näin jälkikäteen tuntuvat.
Mitä sitten söin:
- aamupala: 2 paistettua kananmunaa/kermamunakas (!) ja jälkiruokakulhollinen turkkilaista jugurttia marjojen/marjajauheen ja pellavarouheen kanssa, kuppi teetä
- lounas: kala/liha/kana + salaatti ja salaatinkastike, usein pari palaa leipää tai joskus harvoin keitto, salaatti ja leipä (työpaikkalounas siis)
- välipala: kahvia + suklaata
- päivällinen: ks. lounas
- iltapala: 2-4 dl turkkilaista jugurttia marjojen kera + teetä tai pari palaa juustovoileipää + teetä
Aamupala oli Ayurvedan mukaan Kaphalle eli minulle todella epäsopiva, kun elimistön puhdistuminen on vielä käynnissä. Muistan, että, vaikka mieli ei olisi tehnyt, opettelin varta vasten syömään kananmunaa aamulla, koska VHH-dieetissä sitä suositeltiin proteiinipitoisena: pitää olon pitkään kylläisenä.
Iltapalakaan ei olisi sopinut Kaphalle, sillä Kapha varastoi kaikkea, esim. juuri rasvaa.
Vaikka VHH-dieetti siis useimpia hoikistaa, minä läträsin liikaa rasvalla ja alun painon putoamisen jälkeen, paino lähtikin nousuun ja olo oli todella tukkoinen.
Työssäoloaikana viimeisinä vuosina sairastelin todella usein, sain takuuvarmasti kaikki flunssat ja vatsataudit, joista oli ympärillä puhetta ;). Luulen, että tyytymättömyyteni silloiseen työhöni vaikutti siihen, että halusinkin sairastua, pääsinhän sairauden avulla edes hetkeksi töistä pois. Flunssani kävivät aina vain hankalammiksi, jokaisen flunssan perään oksensin vielä 2-3 pv niin kauan, että vatsani oli todella tyhjä! Ihmettelin asiaa työpaikkalääkärille, joka totesi vain, että toisilla on herkempi vatsa. Ja piste. Itse luulen, että elimistöni oli niin kuormittunut vääristä ruokailutottumuksista johtuen, että se halusi puhdistaa itsensä TÄYSIN jos tilaisuus tuli.
Sain viime keväänä käsiini (veljelle siitä kiitos!) Tarzan-Ollin Nutrixin, joka muutti elämäni. Sen jälkeen mikään ei ole ollut kuin ennen. Puhtaampi, OIKEA, lisäaineeton ruoka löysi tiensä perheemme pöytään. Olimme sitä jo satunnaisesti harjoitelleet, mutta Nutrix ja Michael Pollenin "Oikean ruuan puolesta" muuttivat systeemit lopullisesti. Enää en pystynyt ostamaan valmiiksi marinoituja lihoja tai tavallista kevytmaitoa, margariini oli jäänyt pois jo aiemmin. Aloin tutkia tuoteselosteita entistä tarkemmin. Päätin, että vaikka ruokamenot kasvaisivat, en sorru ostamaan halpaa lisäaineilla "jatkettua" mössöä. Halusin, että koko perheemme voi paremmin.
Johdatuin viime kesänä lukemaan myös Quinoaa-blogia, josta tuli suuri inspiraation lähteeni. Luin blogia päivittäin ja jossain vaiheessa ilmoittauduin Heidin hierontaan, vaikka hän ei ollut vielä edes "valmistunut". Luotin hänen osaavan homman ja oli sellainen tunne, että Ayurvedahoito on juuri se, jota sillä hetkellä kaipasin. Hoito oli aivan yhtä miellyttävä kokemus, miksi sen ajattelinkin ja olen iloinen, että olen saanut uusiksi ystävikseni niin Heidin kuin muutaman muunkin uuden tuttavuuden :). Saamani Ayurvedahoito vakuutti minut niin paljon, että nyt olenkin samalla tiellä kouluttautumassa ayurvedahoitajaksi! Ayurveda on kiinnostanut itseäni jo aiemminkin, mutta vasta kun lakkasin asettamasta itselleni turhia esteitä ja pelkäämästä (ihmisten reaktioita, taloudellista selviytymistä..., uskalsin heittäytyä elämän tarjoamalle kiehtovalle polulle :).
Myös marraskuussa käymälläni "Räjäytä tietoisuutesi" -kurssilla oli kiistaton vaikutus siihen, että uskalsin alkaa elää omannäköistä elämääni "pää pilvissä mutta jalat maassa". Kurssi antoi työkaluja siihen, että viikonlopun aikana saadut opit eivät heti jääneet arjen jalkoihin.
Nykyään päiväni saattaa näyttää esim tältä:
- klo 5:30-6:00 herääminen (ilman kelloa), hampaiden pesu, mukillinen vettä
- jooga, meditointi
- n. klo 7:00 aamupala: vihersmoothie, yrttiteetä
- aamukävely/hiihto
- lukemista tai kotitöitä
- n. klo 12:00 lounas (kasvisvoittoinen: kasvissosekeitto, wokkipannu, joskus harvoin kalaa tai kanaa)
- 13:00 lukemista, bloggailua, ystävien tapaamista...
- iltapäivällä mukillinen teetä (pääsin viime viikolla eroon kahvista, joka taisi olla suurin "paheeni" ruoka-asioissa, sillä sitä nautin päivittäin. Tosin Kaphalle kupponen kahvia ei ole pahasta, mutta jotenkin se ei enää maistunut, ei edes luomuna, jesss)
- seurustelua ja kotitöitä, bloggausta (nykyään harvakseltaan ;),
- n. klo 18 päivällinen (kasvisvoittoinen, yksinkertainen ateria, höyrytetyistä vihanneksista, salaattia, tai uunipuuro tai sosekeitto tms. Mukana usein merilevää ja siemeniä).
- Mahdollinen iltakävely
- Meditointi
- Illalla en yleensä syö enää mitään, nautin vain kupillisen pari esim. inkiväärinpaloilla (näin flunssa-aikaan) höystettyä, unettavaa (esim. kamomilla) teetä.
- klo 22 - 22.30 nukkumaan
Ruoka-annokseni ovat ravinteikkuuden myötä pienentyneet huimasti ja vireystasoni on aivan uudella tasolla. Painoni on pudonnut n. 11 kg (ennen 74,5, nyt 63,5 kg) ilman että olisin suonut sille juuri ajatustakaan, se on vain tullut ikään kuin "kylkiäisenä".
Asia, mikä minua ilahduttaa kokemistani fyysisistä muutoksista ehkä eniten, on se, että olen päässyt melkein kokonaan eroon kissa-allergiasta! Oireet ovat aivan minimaaliset, jos niitä on ollenkaan. Aiemmin ei edes käyttämäni Xyzal (jonka käytön lopetin lokakuussa oksennustaudin aikana) pitänyt oireita poissa (ja lisäksi väsytti melkoisesti), jos olin pidemmän aikaa kissan kanssa samassa tilassa. Haaveilenkin siitä päivästä kun tunnen olevani valmis ottamaan meille kissan. Siihen asti "harjoittelen" kissaelämää naapureiden ihanien kisujen kanssa. Olen ollut myös siitepölyallergikko, joten odotan kevättä mielenkiinnolla! Miinuspuolena pitää mainita minua edelleen vaivaava hiivasyndrooma. Toivon, että kehon puhdistumisen myötä pääsen siitäkin ajan kanssa eroon. Tiedän, että sen häätäminen vaatii jo senkaltaista itsekuria, että tähän mennessä en ole siihen pystynyt. Ehkä sekin tulee sitten kun sen aika on.
Työssäoloaikana kävin astangajoogassa, mutta nykyään mielialaani sopii enemmän rauhallisempi hathajooga. En myöskään tykkää aikatauluttaa iltojani, joten päädyin siihen, että joogaan aamuisin itsekseni kotona. Painonpudotuksen ja kevyemmän, kasvisvoittoisen ruokavalion myötä kehoni on alkanut taipua huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Jooga- ja meditointituokio aamulla on ihana juttu, se virittää kehon ja mielen mukavasti alkavaan päivään. En enää oikein osaa ollakaan ilman niitä.
Tällä hetkellä siis tällainen olo. Tunnen olevani sinut itseni kanssa, en ohjaudu (ainakaan niin paljon) ulkoapäin. En myöskään ole ehdoton, eli en noudata mitään erityistä ruokavaliota niin tiukasti, että en voisi siitä poiketa. Jos kyläilemme, syön mitä tarjotaan ja pidän sitten kotona vaikka smoothiepäivän tasapainottaakseni oloni. En tee asioista suurta numeroa, vaan otan ne sellaisina kuin eteen tulevat, muutan tilannetta jos en ole siihen tyytyväinen tai jos en pysty, sopeudun ja teen sen tyytyväisenä. Päivittäin muistan kiittää ja iloita pienistäkin asioista.
Tällaista elämäni siis nykyään on ja pidän siitä ;) ;)
Synnytyskipu
Siteeraan Aila Miettinen-Jaakkolan kirjaa Nainen naiselle - luonnollinen syntymä synnytyskivun merkityksestä, sillä siinä on tuotu selkeästi esiin synnytyskivun tehtävät.
Kuvittele, mitä synnytys olisi ilman "kipua". Kuinka tietäisit olla kotona tai mennä sairaalaan synnytyksen alkaessa? Mistä tietäisit, miten toimia synnytyksen aikana; missä asennossa, miten hengittää, mitä ajatella? Mistä tietäisit, milloin sinun on ponnistettava; kuinka tiheästi ja kuinka pitkään? Todennäköisimmin kivuttomassa synnytyksessä odottaisit passiivisena kaikkien näiden kysymysten kanssa; lukisit kirjaa, katsoisit TV:tä, ennemmin tai myöhemmin kävisit nukkumaan. Olisi vaikea tehdä tuosta päivästä muista päivästä poikkeavaa, ikimuistoista suurta juhlaa.Siinäpä asiaa synnytyskivusta, jonka merkityksestä superia täällä kyseli. Nyt huomaan, että jos vielä pääsisin synnyttämään, yrittäisin vielä kokonaisvaltaisemmin ottaa myös meditoinnin ja ajatusten keskittämisen mukaan valmistautumiseen ja itse synnytykseen.
Synnytyskivulla on oma merkityksensä ja tehtävänsä. Synnytykseen liittyvän kivun vuoksi joudut tekemään paljon työtä. Joudun pinnistämään psyykkiset ja fyysiset voimavarasi äärimmilleen. Tilanteesta selviytyminen kannustaa sinua jatkamaan ja kokeilemaan uutta. Koet luovuutta ja työniloa siitä, että voit tehdä kaikkesi lapsesi ja itsesi puolesta, mistä huomaat samalla hyötyväsi. Synnytyskipu tiedottaa synnytyksen alkamisesta. Tiedät valmistaa itsesi ja ympäristöolosuhteet synnytykselle ja syntymälle otollisiksi. Se antaa myös tiedon synnytyksen eri vaiheista. Kullekin vaiheelle tyypillinen kipu ohjaa sinua oikeaan käyttäytymiseen; oikeisiin asentoihin ja oikeaan hengitykseen. Kipu pitää sinut liikkeellä, mikä hengityksen ja verenkierron parantuessa koituu lapsesi hyödyksi. Synnytyskipu panee sinut keskittymään, kuuntelemaan sisäistä olemustasi ja unohtamaan sosiaaliset normit - se vie sinut synnytysregressioon (= toimiminen vaistojen ja tunteiden ohjaamina), mikä puolestaan saa synnytyshormonit liikkeelle. Synnytyskivun ansiosta pysyvät ajatuksesi tuossa tärkeässä tapahtumassa. Se pakottaa sinut synnytysmietiskelyyn. Näin et voi menettää tuota ainutkertaista henkisen kasvun tapahtumaa. Se auttaa sinua sopeutumaan ja hyväksymään vanhemmuuden.
Luonnonmukaisessa synnytyksessä tarkoituksena ei ole poistaa kipua, vaan saada aikaan psykofyysinen yhteistyö. Tähän voi päästä aktiivisella valmistautumisella ja synnytystyöllä, minkä seurauksena kipu palvelee sinua - pystyt hallitsemaan sen. Lisäksi "positiivinen energiakenttä" luo otolliset olosuhteet endorfiinijärjestelmälle, jolloin synnytysregressio on helpompaa ja "kipu" menettää patologisen luonteensa.
13 tapaa hallita synnytyskipua
- Rentoutuminen
- Hieronta
- Vatsastimulaatio (auttaa varsinkin ristiselässä tuntuvaan kipuun. Selkärangan molemmin puolin löytyy usein pisteitä, joita painamalla ja hieromalla pyörittävillä sormenpääotteilla kipu välittömästi lievittyy ja muuttaa luonnettaan).
- Lämpö (lämpöpakkaukset)
- Keskittyminen (ajatusten keskittäminen vähentää kipuun liittyviä negatiivisia mielikuvia ja alitajuisia negatiivisia mielleyhtymiä. Keskittymisen kohde voi olla kohdunsuu, kohtu, lapsi, hengitys, lantionpohjalihakset tai vaikkapa piste seinässä. Taideteos tai kuva, johon synnyttäjällä on voimakkaita, positiivisia mielleyhtymiä, voi olla myös käyttökelpoinen).
- Hengitys
- Laulaminen (laulaminen auttaa myönteisten mielikuvien luomisessa ja vähentää siten stressireaktiota. Lisäksi hengitys tasoittuu, uloshengitys tehostuu, huohotus on mahdotonta. Nämä kaikki vaikuttavat edullisesti koko kehon aineenvaihduntaan ja siten hormonitoimintaan, mahdollisesti myös endorfiineihin.
- Itsesuggestio (mitä voimakkaammin kykenemme itsemme "aivopesemään" synnytyskivun myönteisyydestä ja kivuttomuudesta, sitä tehokkaammin ajatuksemme muuttuvat todeksi.
- Liikkuminen
- Vesi (synnyttäjällä on todettu erityinen mieltymys veteen. Ammeeseen upottautuneena on helpompi luoda mielikuva kohtumiljööstä ja siten päästä kokemaan syntymä ikään kuin sisältäpäin. Kylpyyn ja suihkuun liittyvä lämpö rentouttaa, poistaa stressiä, auttaa synnytysregressioon pääsemisessä ja siten vähentää kipua sekä elvyttää synnytyksen hormonitoimintaa.)
- Mietiskely (= meditointi vaikuttaa ilmeisesti rentoutumisen, keskittymisen ja positiivisten mielikuviensa sekä endorfiinisysteemien välityksellä kipua lievittävästi ja/tai kivunsietoa lisäävästi. Tärkeintä on, että osaa käyttämänsä menetelmän ja että se on tullut tavaksi jo raskauden aikana. Ilman aikaisempaa harjoittelua se ei ole tehokasta.
- Kokemuksille antautuminen
- Vesirakkulat (ristiselän kipupisteisiin voi ruiskuttaa steriiliä vettä, jolla saadaan osittainen kivunlievitys.
tiistai, 16. maaliskuuta 2010
Aurinkoa ja suklaata
Aurinkoa ja raakasuklaata, mikä energiapommi! Tein eilen nimittäin pitkästä aikaa raakasuklaata ja ihan hyvää sain aikaiseksi. Mulla on Tuupovaaran jääpalamuotit nepäs onkin tosi käteviä suklaamuotteina! Pysyy pystyssä pakastimessa ja tulee kauniita suklaakolmioita : ). Resepti oli Jaakon (Halmetoja-suklaaguru) joulusuklaa (sopii ihan hyvin näin aurinkoiseen maaliskuuhun) mutta aika rankasti tuunattuna.Tässä alkuperäinen ohje (suluissa omia kommentteja):
Joulusuklaa
itse lisäsin vielä 1 tl luomuhunajaa
Sain hienosti omalla vanhalla Philips-monitoimikoneellani gojit ja kaakaonibsit pieneksi karkeaksi rouheeksi. Suklaalle tuli hyvinkin tasainen koostumus. Nyt vain harmittaa, kun lähes kaikki suklaa-ainekset ovat meikäläisen kaapista finito. Pitää lähteä siis uusien metsästämiseen, nyt kun taas on makuun päässyt.
Aamuisen smoothien, omenan, Detox-teen ja parin raakasuklaapalan voimalla hiihtelin sitten aamupäivällä järven jäällä. Mikä mahtava fiilis viilettää vapaalla tyylillä luistellen "tukka putkella" aavaa järvenselkää (paikan tietäviä ehkä vähän naurattaa tällä kohtaa...) hankikantosia pitkin. Välillä aina piti pysähtyä ja "tervehtiä" aurinkoa, eli seistä jäpittää paikallaan tuulensuojaisessa paikassa metsän reunassa (metsäjärvi siis) ja yrittää hankkia hieman väriä kookosöljyllä voideltuihin poskiin. Kyllä se kai vähän onnistuikin. Ja huomenna samat systeemit.
Omaa hyvää oloa vauhditti vielä se, että kävin lauantaina jäsenkorjaajalla. Ilokseni nyt on omallakin paikkakunnallani sellainen. Vaikka hän on vasta opiskelija, sain hyvän avun kireille selkälihaksilleni. Alaselkä ja erityisesti sen vasen puoli samoin kuin vasen takareisikin ovat olleet erittäin kireät jo pidemmän aikaa. Joogakaan ei ole auttanut. Nyt uskon, että kun suurin kireys saatiin pois, pystyn paremmin pitämään itsekin lihakset vetreinä.
Mikä mahtava voima auringolla onkaan, ihmistenkin ilmeet ovat heti paljon valoisampia ja tuntuu kuin koko maailma nauraisi : ))). Naiivia tai ei, ihanaa joka tapauksessa!!
Joulusuklaa
- 1dl kaakaovoi (nestemäisenä)
- 2 dl kylmäpuristettu kookosöljy
- 1.5 dl kaakaopavut (blendattuna) (näiden tilalla 1 dl nibsejä)
- 1.5 dl goji-marjoja (blendattuna)
- 4 rkl agave nektaria
- 1 dl mesquite jauhetta (tämän tilalla 1 dl macaa)
- 1/2 dl carob-jauhetta
- 2 tl kanelia
- 2 tl kardemummaa (tätä ei ollut)
- 1 tl vanilija-jauhetta (tätä ei ollut)
1) Sulata rasvat.
2) Blendaa kokonaiset kaakaopavut ja goji marjat blenderillä rakeiseksi, pieneksi jauheeksi.
3) Lisää jauheet ja agave kulhoon.
4) Lisää kaakao- & gojirouhe
5) Lisää mausteet
6) Varo suklaanhimoista tonttua - se on ovela hämäämään!
Sain hienosti omalla vanhalla Philips-monitoimikoneellani gojit ja kaakaonibsit pieneksi karkeaksi rouheeksi. Suklaalle tuli hyvinkin tasainen koostumus. Nyt vain harmittaa, kun lähes kaikki suklaa-ainekset ovat meikäläisen kaapista finito. Pitää lähteä siis uusien metsästämiseen, nyt kun taas on makuun päässyt.
Aamuisen smoothien, omenan, Detox-teen ja parin raakasuklaapalan voimalla hiihtelin sitten aamupäivällä järven jäällä. Mikä mahtava fiilis viilettää vapaalla tyylillä luistellen "tukka putkella" aavaa järvenselkää (paikan tietäviä ehkä vähän naurattaa tällä kohtaa...) hankikantosia pitkin. Välillä aina piti pysähtyä ja "tervehtiä" aurinkoa, eli seistä jäpittää paikallaan tuulensuojaisessa paikassa metsän reunassa (metsäjärvi siis) ja yrittää hankkia hieman väriä kookosöljyllä voideltuihin poskiin. Kyllä se kai vähän onnistuikin. Ja huomenna samat systeemit.
Omaa hyvää oloa vauhditti vielä se, että kävin lauantaina jäsenkorjaajalla. Ilokseni nyt on omallakin paikkakunnallani sellainen. Vaikka hän on vasta opiskelija, sain hyvän avun kireille selkälihaksilleni. Alaselkä ja erityisesti sen vasen puoli samoin kuin vasen takareisikin ovat olleet erittäin kireät jo pidemmän aikaa. Joogakaan ei ole auttanut. Nyt uskon, että kun suurin kireys saatiin pois, pystyn paremmin pitämään itsekin lihakset vetreinä.
Mikä mahtava voima auringolla onkaan, ihmistenkin ilmeet ovat heti paljon valoisampia ja tuntuu kuin koko maailma nauraisi : ))). Naiivia tai ei, ihanaa joka tapauksessa!!
maanantai, 15. maaliskuuta 2010
2 * syntymän ihme
Synnytys nro 1
Valmentauduin huolella ensimmäiseen synnytykseeni. Harkitsin kotisynnytystäkin yhtenä vaihtoehtona, mutta koska alueellamme ei ollut kätilöitä, jotka tulisivat kotiin avustamaan, luovuin ajatuksesta. Kerroin kuitenkin neuvolassa toiveeni synnyttää pystyasennossa ja kiitollisena otin terveydenhoitajan tiedon vastaan, että kotimme lähellä oli pieni, kodikas sairaala, jossa se olisi mahdollista. Olin todella onnellinen tuosta tiedosta!
Luin raskausaikana Janet Balaskasin kirjan Aktiivisynnytys ja Aila Miettinen-Jaakkolan kirjan Nainen naiselle - luonnollinen syntymä (täällä lisää aiheesta). Luin myös Paavo Airolan kirjaa "Joka naisen kirja - Äiti ja lapsi". Airolan kirjaa käytin lähinnä ohjeena, mitä vitamiineja ja ravintolisiä tarvitsen raskausaikana. Aika pitkälle noudatinkin kirjan antamia suosituksia. Kävin myös homeopaatin vastaanotolla ja hän antoi minulle valmisteita, jotka auttaisivat synnytyksessä, mm. kohdunsuun avautumisessa ja synnytyksestä palautumisessa.
Venyttelin ja voimistelin tunnollisesti tehden juuri synnytystä helpottavia lantiota avaavia liikkeitä, katselin tv:tä paljon kyykkyasennossa, opettelin rentouttavaa hengitystä kirjojen ohjeiden mukaan. Käännyin myös henkisesti melkoisesti sisäänpäin ja koin suurta tyyneyttä ja rauhallista odotusta. Kuuntelin klassista musiikkia, koska olin lukenut, että sikiö nauttivan siitä. Nautin raskausajasta ja kasvavasta massustani aivan täysillä! Voin hyvin koko ajan alkuviikkojen lievää aamupahoinvointia lukuunottamatta.
Kun synnytyksen aika sitten vihdoin koitti, odotin kotona kaikessa rauhassa katsellen "Kauniita ja rohkeita" (kuinka kauan sitä oikein on jo näytetty???) kunnes supistukset tulivat n. 10 minuutin välein. Synnytyssairaala oli n. 40 minuutin ajomatkan päässä, mutta ehdimme hyvin perille. Doulanani (avustajanani) oli mieheni sisko. Ilmoittauduin sisään, jonka jälkeen pääsin suihkuun. Odotellessani synnytysosastolle pääsyä lapsivesi tulla hulahti alleni. Kätilö tutki minut ja totesi kohdunsuuni olevan jo melkein puoliksi auki. Pääsin saman tien poreammeen lämpimän veden syleilyyn. Olin ammeessa polvillani, ja lämmin, poreileva vesi pehmensi mukavasti supistusten aiheuttaman kivun. En olisi malttanut lähteä ammeesta lainkaan, niin hyvä siinä oli olla.
Kun synnytyksen toinen vaihe, eli varsinainen ponnistusvaihe tuli, olin lattialla kyykyssä ja ponnistusten välillä doula auttoi minut aina matalalle synnytysjakkaralle lepäämään. Hän tuki minua koko ajan takaapäin ja hieroi selkääni. Lapsi syntyi pian siinä lattialla kätilön vastaanottaessa hänet. Pidin häntä hetken vatsani päällä kunnes hänet vietiin pestäväksi ja kapaloitavaksi. Synnytin jälkeiset vielä ja kätilö tarkasti repeämäni. En ihan tarkkaan muista, oliko niitä eli oliko tikeille tarvetta (tapahtumasta on kuitenkin jo reilut 17 vuotta ;).
Ensimmäinen synnytykseni sujui todella turvallisissa ja luottavaisissa merkeissä. Sen voi sanoa olleen lempeä ja rauhallinenkin synnytys, vaikka kestikin vain sen 6 tuntia. Kätilö ohjasi minua vain sen verran kuin katsoi tarpeelliseksi. Hän ei juuri puuttunut synnytyksen kulkuun, neuvoi vain asennoissa ja antoin ohjeita tukihenkilölleni. Lapsi oppi saman tien imemään, vaikkei maitoa tietysti heti tullutkaan. Muistan kuinka hän ensimmäisen syötön jälkeen katseli minua kovin totisena ja tarkkaavaisena, kuin tunteakseen, syvä ryppy silmien välissä. Se ei unohdu ikinä :). Voi sitä tunteiden myrskyä, kun maito parin päivän päästä nousi rintoihin! Vaikka kaikki oli hyvin, itku oli tosi herkässä. Onneksi hoitajat osasivat kertoa, että hormonitoiminta itkun aiheuttaa, kun itsellä oli vähän nolo olokin, kun ei pystynyt olemaan itkemättä ;).
Synnytys nro 2
Parin vuoden kuluttua seurannut toinen synnytykseni oli myös pystysynnytys, johon valmentauduin (lähes) samalla huolellisuudella kuin ensimmäiseen. Vitamiinitankkaus ja terveellinen ravinto ei kuitenkaan tuntunut sillä kertaa enää niin tärkeältä, suklaa ja makkara ja muut "herkut" maistuivat niin, että lihoin raskausaikana paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla... Siksiköhän toinen lapsemme on pienestä pitäen rakastanut makkaraa?
Muuten venyttelin ja nautin olostani, otin todella rennosti taas ja nautin ajasta ensimmäisen lapsemme kanssa. Tiesin, että pian lapsia on kaksi ja uusi tulokas vie väkisinkin paljon huomiotani pois esikoiselta. Vietimme esikoisen kanssa paljon aikaa järven rannalla vedessä polskien, sillä se kesä oli todella kaunis ja lämmin.
Kun synnytys sitten syksyllä osoitti alkamisen merkkejä, hälytin toisen doulani (veljeni vaimo) paikalle ja lähdimme kohti samaa sairaalaa. Olin saanut sairaalasta ensimmäisellä kerralla ohjeen lähteä heti ajamaan, kun alkaa tuntua siltä, sillä toinen synnytys on yleensä nopeampi kuin ensimmäinen. Odotimme sairaalassa yön, mutta lasta ei alkanut kuulua, supistukset loppuivat kuin seinään. Ehkä olin sittenkin lähtenyt turhan aikaisin, kun ajattelin, että en nyt kuitenkaan halua, että lapsi syntyy autoon tai sairaalan suihkuun ;). Meidät passitettiin päiväksi takaisin kotiin. Seuraavana iltana lapsivesi tuli sitten kotona ja hälytin doulan taas paikalle. Silloin olikin jo kiire, sillä supistukset olivat jo automatkalla melkoisia ja tulivat tiuhaan tahtiin. Perille päästyämme en enää ehtinyt suihkuun enkä poreammeeseen, synnytys oli jo täydessä käynnissä, kohdunsuu täysin auki. Ei muuta kuin synnytyssaliin.
Odotin synnytyksestä suunnilleen samanlaista kokemusta kuin aiempi, mutta tämäpä lapsi päättikin tulla aivan eri taktiikalla maailmaan kuin isoveljensä! Voi sanoa synnytyksen olleen kuin myrskyävä meri, jossa suuret vaahtopäät lyövät rantaan toinen toisensa jälkeen. Supistukset tulivat aivan peräperää eikä niiden välillä ollut hengähdystaukoja. Kivut eivät kuitenkaan olleet ylivoimaisia, sillä sain liikkua salissa vapaasti tuntemusteni mukaan. Niinpä konttasin pitkin synnytyssalin lattiaa ja kätilö antoi välillä minulle happinaamarin, pelkäsi kai että pökerryn. Kätilö oli nyt eri kuin ensimmäisellä kerralla eikä hän antanut oikein mitään ohjeita. Ensin vähän oudoksuin, että hän ei yhtään ohjannut minua. Myöhemmin ymmärsin, että koska hän tiesi minun olevan jo toista kertaa vastaavassa tilanteessa, hän antoi minun tehdä täysin niin kuin minulle luontevaa olisi. Arvostin sitä todella paljon. Sain liikkua ihan omien vaistojeni mukaan ja konttausasento oli selvästi helpoin. Lapsen syntyessä olin tälläkin kertaa tuetussa kyykkyasennossa. Taas sain lapsen suoraan vatsani päälle ja siinä samassa kaikki kokemani kivut unohtuivat. Pidin häntä vatsani päällä sen ajan, kun kätilö ompeli repeämäni ja jälkeiset syntyivät. Jos jotain kipua siinä vaiheessa tunsinkin, se oli todella pikkujuttu.
Olen todella onnellinen, että valitsin aktiivisynnytykset, sillä koen, että sain heti upean yhteyden kumpaankin lapseen. Sain olla aktiivinen ja valita itse asennot, joissa oli helpoin olla. Oli upeaa huomata tietävänsä itse, miten toimia. Mielestäni synnytykseen kuuluu kipu ja tuska, mutta siihen ei kuole ja se on hallittavissa
Aila Miettinen-Jaakkola on kirjoittanut kirjassaan niin kauniisti omista synnytyksistään, että siteeraan häntä tähän loppuun, koska tuntemukset itselläni ovat samat.
Kannustan jokaista tulevaa äitiä harkitsemaan aktiivista/luonnollista synnytystä jos se vain suinkin on mahdollista :).
Valmentauduin huolella ensimmäiseen synnytykseeni. Harkitsin kotisynnytystäkin yhtenä vaihtoehtona, mutta koska alueellamme ei ollut kätilöitä, jotka tulisivat kotiin avustamaan, luovuin ajatuksesta. Kerroin kuitenkin neuvolassa toiveeni synnyttää pystyasennossa ja kiitollisena otin terveydenhoitajan tiedon vastaan, että kotimme lähellä oli pieni, kodikas sairaala, jossa se olisi mahdollista. Olin todella onnellinen tuosta tiedosta!
Luin raskausaikana Janet Balaskasin kirjan Aktiivisynnytys ja Aila Miettinen-Jaakkolan kirjan Nainen naiselle - luonnollinen syntymä (täällä lisää aiheesta). Luin myös Paavo Airolan kirjaa "Joka naisen kirja - Äiti ja lapsi". Airolan kirjaa käytin lähinnä ohjeena, mitä vitamiineja ja ravintolisiä tarvitsen raskausaikana. Aika pitkälle noudatinkin kirjan antamia suosituksia. Kävin myös homeopaatin vastaanotolla ja hän antoi minulle valmisteita, jotka auttaisivat synnytyksessä, mm. kohdunsuun avautumisessa ja synnytyksestä palautumisessa.
Venyttelin ja voimistelin tunnollisesti tehden juuri synnytystä helpottavia lantiota avaavia liikkeitä, katselin tv:tä paljon kyykkyasennossa, opettelin rentouttavaa hengitystä kirjojen ohjeiden mukaan. Käännyin myös henkisesti melkoisesti sisäänpäin ja koin suurta tyyneyttä ja rauhallista odotusta. Kuuntelin klassista musiikkia, koska olin lukenut, että sikiö nauttivan siitä. Nautin raskausajasta ja kasvavasta massustani aivan täysillä! Voin hyvin koko ajan alkuviikkojen lievää aamupahoinvointia lukuunottamatta.
Kun synnytyksen aika sitten vihdoin koitti, odotin kotona kaikessa rauhassa katsellen "Kauniita ja rohkeita" (kuinka kauan sitä oikein on jo näytetty???) kunnes supistukset tulivat n. 10 minuutin välein. Synnytyssairaala oli n. 40 minuutin ajomatkan päässä, mutta ehdimme hyvin perille. Doulanani (avustajanani) oli mieheni sisko. Ilmoittauduin sisään, jonka jälkeen pääsin suihkuun. Odotellessani synnytysosastolle pääsyä lapsivesi tulla hulahti alleni. Kätilö tutki minut ja totesi kohdunsuuni olevan jo melkein puoliksi auki. Pääsin saman tien poreammeen lämpimän veden syleilyyn. Olin ammeessa polvillani, ja lämmin, poreileva vesi pehmensi mukavasti supistusten aiheuttaman kivun. En olisi malttanut lähteä ammeesta lainkaan, niin hyvä siinä oli olla.
Kun synnytyksen toinen vaihe, eli varsinainen ponnistusvaihe tuli, olin lattialla kyykyssä ja ponnistusten välillä doula auttoi minut aina matalalle synnytysjakkaralle lepäämään. Hän tuki minua koko ajan takaapäin ja hieroi selkääni. Lapsi syntyi pian siinä lattialla kätilön vastaanottaessa hänet. Pidin häntä hetken vatsani päällä kunnes hänet vietiin pestäväksi ja kapaloitavaksi. Synnytin jälkeiset vielä ja kätilö tarkasti repeämäni. En ihan tarkkaan muista, oliko niitä eli oliko tikeille tarvetta (tapahtumasta on kuitenkin jo reilut 17 vuotta ;).
Ensimmäinen synnytykseni sujui todella turvallisissa ja luottavaisissa merkeissä. Sen voi sanoa olleen lempeä ja rauhallinenkin synnytys, vaikka kestikin vain sen 6 tuntia. Kätilö ohjasi minua vain sen verran kuin katsoi tarpeelliseksi. Hän ei juuri puuttunut synnytyksen kulkuun, neuvoi vain asennoissa ja antoin ohjeita tukihenkilölleni. Lapsi oppi saman tien imemään, vaikkei maitoa tietysti heti tullutkaan. Muistan kuinka hän ensimmäisen syötön jälkeen katseli minua kovin totisena ja tarkkaavaisena, kuin tunteakseen, syvä ryppy silmien välissä. Se ei unohdu ikinä :). Voi sitä tunteiden myrskyä, kun maito parin päivän päästä nousi rintoihin! Vaikka kaikki oli hyvin, itku oli tosi herkässä. Onneksi hoitajat osasivat kertoa, että hormonitoiminta itkun aiheuttaa, kun itsellä oli vähän nolo olokin, kun ei pystynyt olemaan itkemättä ;).
Synnytys nro 2
Parin vuoden kuluttua seurannut toinen synnytykseni oli myös pystysynnytys, johon valmentauduin (lähes) samalla huolellisuudella kuin ensimmäiseen. Vitamiinitankkaus ja terveellinen ravinto ei kuitenkaan tuntunut sillä kertaa enää niin tärkeältä, suklaa ja makkara ja muut "herkut" maistuivat niin, että lihoin raskausaikana paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla... Siksiköhän toinen lapsemme on pienestä pitäen rakastanut makkaraa?
Muuten venyttelin ja nautin olostani, otin todella rennosti taas ja nautin ajasta ensimmäisen lapsemme kanssa. Tiesin, että pian lapsia on kaksi ja uusi tulokas vie väkisinkin paljon huomiotani pois esikoiselta. Vietimme esikoisen kanssa paljon aikaa järven rannalla vedessä polskien, sillä se kesä oli todella kaunis ja lämmin.
Kun synnytys sitten syksyllä osoitti alkamisen merkkejä, hälytin toisen doulani (veljeni vaimo) paikalle ja lähdimme kohti samaa sairaalaa. Olin saanut sairaalasta ensimmäisellä kerralla ohjeen lähteä heti ajamaan, kun alkaa tuntua siltä, sillä toinen synnytys on yleensä nopeampi kuin ensimmäinen. Odotimme sairaalassa yön, mutta lasta ei alkanut kuulua, supistukset loppuivat kuin seinään. Ehkä olin sittenkin lähtenyt turhan aikaisin, kun ajattelin, että en nyt kuitenkaan halua, että lapsi syntyy autoon tai sairaalan suihkuun ;). Meidät passitettiin päiväksi takaisin kotiin. Seuraavana iltana lapsivesi tuli sitten kotona ja hälytin doulan taas paikalle. Silloin olikin jo kiire, sillä supistukset olivat jo automatkalla melkoisia ja tulivat tiuhaan tahtiin. Perille päästyämme en enää ehtinyt suihkuun enkä poreammeeseen, synnytys oli jo täydessä käynnissä, kohdunsuu täysin auki. Ei muuta kuin synnytyssaliin.
Odotin synnytyksestä suunnilleen samanlaista kokemusta kuin aiempi, mutta tämäpä lapsi päättikin tulla aivan eri taktiikalla maailmaan kuin isoveljensä! Voi sanoa synnytyksen olleen kuin myrskyävä meri, jossa suuret vaahtopäät lyövät rantaan toinen toisensa jälkeen. Supistukset tulivat aivan peräperää eikä niiden välillä ollut hengähdystaukoja. Kivut eivät kuitenkaan olleet ylivoimaisia, sillä sain liikkua salissa vapaasti tuntemusteni mukaan. Niinpä konttasin pitkin synnytyssalin lattiaa ja kätilö antoi välillä minulle happinaamarin, pelkäsi kai että pökerryn. Kätilö oli nyt eri kuin ensimmäisellä kerralla eikä hän antanut oikein mitään ohjeita. Ensin vähän oudoksuin, että hän ei yhtään ohjannut minua. Myöhemmin ymmärsin, että koska hän tiesi minun olevan jo toista kertaa vastaavassa tilanteessa, hän antoi minun tehdä täysin niin kuin minulle luontevaa olisi. Arvostin sitä todella paljon. Sain liikkua ihan omien vaistojeni mukaan ja konttausasento oli selvästi helpoin. Lapsen syntyessä olin tälläkin kertaa tuetussa kyykkyasennossa. Taas sain lapsen suoraan vatsani päälle ja siinä samassa kaikki kokemani kivut unohtuivat. Pidin häntä vatsani päällä sen ajan, kun kätilö ompeli repeämäni ja jälkeiset syntyivät. Jos jotain kipua siinä vaiheessa tunsinkin, se oli todella pikkujuttu.
Olen todella onnellinen, että valitsin aktiivisynnytykset, sillä koen, että sain heti upean yhteyden kumpaankin lapseen. Sain olla aktiivinen ja valita itse asennot, joissa oli helpoin olla. Oli upeaa huomata tietävänsä itse, miten toimia. Mielestäni synnytykseen kuuluu kipu ja tuska, mutta siihen ei kuole ja se on hallittavissa
Aila Miettinen-Jaakkola on kirjoittanut kirjassaan niin kauniisti omista synnytyksistään, että siteeraan häntä tähän loppuun, koska tuntemukset itselläni ovat samat.
Luonnonmukaisten synnytysteni avulla olen oppinut ymmärtämään elämää, hyväksymään itsessäni ja muissa, kaikessa olevaisessa ja tapahtuvassa myös epätäydellisyyttä ja ristiriitoja, rumuutta ja tuskaa. Synnytykseni ovat opettaneet minulle, ettei tuska ole välttämätön paha, jos pyritään todella huikeisiin saavutuksiin. Mitään todella hyvää ja mahtavaa ei voi olla tai syntyä ilman tuskaa. Sama päteen synnytykseen, äitiyteen, lapsen kasvattamiseen - kaikkeen olemiseen. Asian sisäistäminen vaatii tuon tuskan kokemista ja läpielämistä. Primitiivisimmillään, aidoimmillaan ja puhtaimmillaan sen voi kokea luonnollisesssa synnytyksessä.
Kannustan jokaista tulevaa äitiä harkitsemaan aktiivista/luonnollista synnytystä jos se vain suinkin on mahdollista :).
Aktiivisynnytys / luonnollinen syntymä
Huomasin kerran Heidin Quinoaa-blogin palkissa tulevien aiheiden seassa otsikon: Luonnollinen synnytys (tjs). Tiedän, että synnytyksestä voi olla vaikea kirjoittaa, ellei siitä ole itsellä kokemusta. Tarjouduin sitten auttamaan, koska minulla on "kaksinkertainen" kokemus syntymän ihmeestä (tai oikeastaan kolminkertainen, jos oma syntymäkin lasketaan, mutta siitä en kovasti voi kirjoittaa ;).
Koska olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut vaihtoehtohoidoista ja luonnonmukaisesta elämäntavasta, minulle oli luonnollista hakea ensimmäistä lastani odottaessani tietoa tällaisista asioista myös odotusaikaan ja synnytykseen liittyen. Silloin ei ollut nettiä, josta tietoa olisi löytänyt, mutta löysin kaksi aivan ihanaa kirjaa, jotka auttoivat minua valmistautumaan tulevaan. Ne myös vahvistivat tunnettani siitä, että haluan kokea lapsen syntymän kirkkain mielin, vailla kipulääkkeiden sumentamia aivoja. Halusin olla varma, että tiedän koko ajan, missä mennään ja olen itse aktiivinen synnyttäjä, enkä lääkärin ja kätilön toimenpiteiden kohde, jota seurataan koneiden avulla ja pakotetaan makaamaan luonnottomassa asennossa selällään.
Toinen kirjoista on Janet Balaskasin kirjoittama Aktiivisynnytys (WSOY). Janet on tunnettu englantilainen synnytysvalmennuksen opettaja, joka järjesti ensimmäisen aktiivisynnytyskonferenssin Lontoossa jo v. 1982 ja on toiminut luonnonmukaista synnytystä haluavien naisten puolestapuhujana. Hänellä on Lontoossa Active Birth Centre -niminen synnytysvalmennuskeskus. Kirja on hyvin käytännönläheinen ja sisältää myös naisten omia kokemuksia. Vaikka kirja on kirjoitettu jo 1983, ohjeet ovat edelleen käypiä.
Kirjassa kerrotaan kansatieteellisistä todisteista, jotka puhuvat siitä, että luonnonkansat ovat omaksuneet käyttöön erilaisia synnytysasentoja heimon tapojen ja mikä vielä tärkeämpää, vaistojensa pohjalta. Kirjallisuudesta löytyy mainintoja noin 40 synnytysasennosta! Eri heimoihin kuuluvat naiset käyvät kyykkyyn, polvilleen, seisovat, istuvat tai makaavat mahallaan ja lisäksi he vaihtelevat asentoja synnytyksen eri vaiheissa ja vaikeissa synnytyksissä. Kansatieteilijät ovat vahvistaneet historian tutkijoiden olevan täysin oikeassa. Kaikilla tutkituilla heimoilla ja roduilla, niin afrikkalaisilla, amerikkalaisilla kuin aasialaisilla ym. samat pystyasennot ovat aina yleisimmät - nainen joko seisoo, istuu, on polvillaan tai kyykyssä; tukeminen tapahtuu monin eri keinoin.
Balaskasin kirjan mukaan suurimmassa osassa tutkimuksia on todettu, että pystyasennosta ja liikkumisesta koituu seuraavia etuja:
Synnytys on meillä länsimaissa tosiaan medikalisoitu eikä vaihtoehdoista juuri puhuta, joten suurin osa (80%) synnyttäjistä haluaa epiduraalipuudutuksen ja ilokaasua ja ties mitä turruttajia kivun pelosta. Ymmärrän niiden tarpeellisuudeen kun synnytetään selällään, en varmaan itse olisi pystynyt myös siinä asennossa ilman lääkkeitä synnyttämään. Enkä missään nimessä halua arvostella sellaisia äitejä, jotka päätyvät puuduttavien aineiden käyttöön, (koska usein ei ole tietoa tai mahdollisuutta muuhun), mutta haluan rohkaista luonnollisempia menetelmiä haluavia synnyttäjiä vaatimaan synnytyssairaalaa ottamaan mahdolliset erilaiset toiveet huomioon.
Taannoin sattumalta käsiini osuneessa (tai mikä täällä nyt sattumaa olisi ;) Aamulehdessä oli yleisönosastokirjoitus siitä, kuinka synnyttäjien (ja kätilöiden ja lääkäreiden) pitäisi saada inhimillisemmät olosuhteet synnytysosastoille. Nyt kun on vallalla suuntaus, jossa (ilmeisesti säästösyistä) pienempien sairaaloiden synnytysosastoja suljetaan ja kaikki halutaan sulloa yhä suurempiin yksiköihin yliopistosairaaloihin. Usein käy niin, että vuorossa oleva kätilö joutuu osallistumaan moneen synnytykseen yhtä aikaa. Synnyttämisestä on tullut liukuhihnatoimenpide ja vain lapsen poisto äidin kehosta. Erittäin paljon korostuu äidillä mukana olevan tukihenkilön rooli, kun henkilökunnalla ei ole aikaa olla mukana synnytyksessä koko aikaa.
Toinen ohjenuoranani ollut kirja on suomalaisen Aila Miettinen-Jaakkolan teos Nainen naiselle - Luonnollinen syntymä (Kääntöpiiri) vuodelta 1992. Alla lainaus kirjan takakannesta:
Väitetään, että 80% synnytyksistä olisi luonnostaan niin kivuliaita, että kipulääkitys on välttämätön. Nämä väitteet ovat omiaan horjuttamaan naisten itseluottamusta selviytyä synnytyksestä omin avuin. Itse asiassa jokaisella naisella on kyky ja tietous toimia oikein ja selviytyä synnytyksestä - ei kuitenkaan kivuttomasti. Synnytyskipu on keskeinen ja tärkeä osa onnistunutta, luonnonmukaista synnytystä/syntymää - sillä on tietty merkitys ja tehtävä.
Kirjassa käsitellään monipuolisesti naisen tietä naiseudesta äidiksi, otetaan huomioon isä synnytyksessä, kerrotaan synnytyskivusta, millaista se on, kivun tehtävistä, miten se on hallittavissa, hengityksen merkitystä. Kirjassa kerrotaan myös äiti-lapsi-symbioosista, vierihoidosta, vauvahieronnasta yms. Myös synnytyspaikan valinta saa oman osionsa eli käsitellään, mitä etuja on kotisynnytyksellä ja miten sairaalaympäristön saa mahdollisimman stressittömäksi.
Miettinen-Jaakkolan mukaan luonnollinen syntymä on naisesta itsestään lähtöisin. Hän toimii sopusoinnussa kehonsa kanssa, ulkopuolisista pakotteista vapaana, omien tuntemustensa ja intuitionsa ohjaamana. Synnytyksessä nainen toimii luonnostaan aktiivisesti. Toimintaan liittyy aina kiinteästi vastuu. Vastuun ottaminen vaatii tietoa ja itseluottamusta: se johtaa aktiiviseen valmistautumiseen. Aktiivista synnytystä ei voi olla ilman aktiivista raskautta.
Näissä molemmissa kirjoissa kehotetaan siis tulevaa äitiä venyttelemään ja "treenaamaan" synnytystä varten jo raskausaikana. Mm kyykkyasento ja risti-istunta ovat erittäin hyödyllisiä. Ne venyttävät lonkkanivelen siteitä ja reisilihaksia sekä vahvistavat alaraajojen lihaksia. Leveä haarakyykkyasento laajentaa lantion ala-aukeamaa. Levittävä voima lisääntyy kehon painon vaikutuksesta. Siksi on edullista kannatella kehonsa painoa omilla jaloillaan. Samalla on hyvä viedä polvia mahdollisimman kauas sivuille. Aluksi voi istua tyynyn päällä mutta vähitellen jalkalihasten vahvistuessa tasapaino löytyy helposti. Odottaville äideille on tarjolla myös joogaa. Meditaatiosta on myös paljon hyötyä.
Jottei tämä kirjoitus venyisi suhteettoman pitkäksi, kirjoitan eri jutun omista, kahdesta, niin erilaisesta, mutta upeasta synnytyskokemuksestani : ).
Netistä löysin aika paljonkin tietoa (varmaan löytyy paljon vielä synnyttäjien omia blogeja yms) aiheesta, joten nykysynnyttäjillä on kyllä tietoa ja tukea saatavilla :). Alla muutamia linkkejä:
http://www.aktiivinensynnytys.fi/
http://www.kookas.fi/articles/read/7112
http://www.activebirthcentre.com/
http://www.ailam.net/
http://www.babyidea.fi/aidille/kivunlievitys.html
http://enlightenment-now.com/fi/luonnollinen_synnytys/henkinen_synnytysoppi.html
http://tii_tu.vuodatus.net/blog/956539/luonnollinen-synnytys/
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=185
Koska olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut vaihtoehtohoidoista ja luonnonmukaisesta elämäntavasta, minulle oli luonnollista hakea ensimmäistä lastani odottaessani tietoa tällaisista asioista myös odotusaikaan ja synnytykseen liittyen. Silloin ei ollut nettiä, josta tietoa olisi löytänyt, mutta löysin kaksi aivan ihanaa kirjaa, jotka auttoivat minua valmistautumaan tulevaan. Ne myös vahvistivat tunnettani siitä, että haluan kokea lapsen syntymän kirkkain mielin, vailla kipulääkkeiden sumentamia aivoja. Halusin olla varma, että tiedän koko ajan, missä mennään ja olen itse aktiivinen synnyttäjä, enkä lääkärin ja kätilön toimenpiteiden kohde, jota seurataan koneiden avulla ja pakotetaan makaamaan luonnottomassa asennossa selällään.
Toinen kirjoista on Janet Balaskasin kirjoittama Aktiivisynnytys (WSOY). Janet on tunnettu englantilainen synnytysvalmennuksen opettaja, joka järjesti ensimmäisen aktiivisynnytyskonferenssin Lontoossa jo v. 1982 ja on toiminut luonnonmukaista synnytystä haluavien naisten puolestapuhujana. Hänellä on Lontoossa Active Birth Centre -niminen synnytysvalmennuskeskus. Kirja on hyvin käytännönläheinen ja sisältää myös naisten omia kokemuksia. Vaikka kirja on kirjoitettu jo 1983, ohjeet ovat edelleen käypiä.
Kirjassa kerrotaan kansatieteellisistä todisteista, jotka puhuvat siitä, että luonnonkansat ovat omaksuneet käyttöön erilaisia synnytysasentoja heimon tapojen ja mikä vielä tärkeämpää, vaistojensa pohjalta. Kirjallisuudesta löytyy mainintoja noin 40 synnytysasennosta! Eri heimoihin kuuluvat naiset käyvät kyykkyyn, polvilleen, seisovat, istuvat tai makaavat mahallaan ja lisäksi he vaihtelevat asentoja synnytyksen eri vaiheissa ja vaikeissa synnytyksissä. Kansatieteilijät ovat vahvistaneet historian tutkijoiden olevan täysin oikeassa. Kaikilla tutkituilla heimoilla ja roduilla, niin afrikkalaisilla, amerikkalaisilla kuin aasialaisilla ym. samat pystyasennot ovat aina yleisimmät - nainen joko seisoo, istuu, on polvillaan tai kyykyssä; tukeminen tapahtuu monin eri keinoin.
Balaskasin kirjan mukaan suurimmassa osassa tutkimuksia on todettu, että pystyasennosta ja liikkumisesta koituu seuraavia etuja:
- Kohdun supistusten voimakkuus todettiin suuremmaksi.
- Kohdun supistusten säännöllisyys ja tiheys kasvoivat.
- Kohdunsuu avautui nopeammin.
- Supistusten välinen rentoutuminen oli täydellisempää.
- Kohdun supistusten välisen lepovaiheen paine oli suurempi.
- Synnytyksen ensimmäinen ja toinen vaihe olivat lyhyemmät (eräissä vertailututkimuksissa on todettu yli 40 prosenttia lyhyempi aika pystyasentoa käyttäneessä ryhmässä).
- Mukavuus lisääntyi ja stressi ja kipu vähenivät, joten kipulääkkeiden tarve väheni.
- Vastasyntyneen tila oli parempi.
- Naiset kokivat itsekin osallistuvansa synnytykseen ja tunsivat helpotusta päästessään eroon pitkästyttävästä laitteisiin sidottuna makaamisesta.
Synnytys on meillä länsimaissa tosiaan medikalisoitu eikä vaihtoehdoista juuri puhuta, joten suurin osa (80%) synnyttäjistä haluaa epiduraalipuudutuksen ja ilokaasua ja ties mitä turruttajia kivun pelosta. Ymmärrän niiden tarpeellisuudeen kun synnytetään selällään, en varmaan itse olisi pystynyt myös siinä asennossa ilman lääkkeitä synnyttämään. Enkä missään nimessä halua arvostella sellaisia äitejä, jotka päätyvät puuduttavien aineiden käyttöön, (koska usein ei ole tietoa tai mahdollisuutta muuhun), mutta haluan rohkaista luonnollisempia menetelmiä haluavia synnyttäjiä vaatimaan synnytyssairaalaa ottamaan mahdolliset erilaiset toiveet huomioon.
Taannoin sattumalta käsiini osuneessa (tai mikä täällä nyt sattumaa olisi ;) Aamulehdessä oli yleisönosastokirjoitus siitä, kuinka synnyttäjien (ja kätilöiden ja lääkäreiden) pitäisi saada inhimillisemmät olosuhteet synnytysosastoille. Nyt kun on vallalla suuntaus, jossa (ilmeisesti säästösyistä) pienempien sairaaloiden synnytysosastoja suljetaan ja kaikki halutaan sulloa yhä suurempiin yksiköihin yliopistosairaaloihin. Usein käy niin, että vuorossa oleva kätilö joutuu osallistumaan moneen synnytykseen yhtä aikaa. Synnyttämisestä on tullut liukuhihnatoimenpide ja vain lapsen poisto äidin kehosta. Erittäin paljon korostuu äidillä mukana olevan tukihenkilön rooli, kun henkilökunnalla ei ole aikaa olla mukana synnytyksessä koko aikaa.
Toinen ohjenuoranani ollut kirja on suomalaisen Aila Miettinen-Jaakkolan teos Nainen naiselle - Luonnollinen syntymä (Kääntöpiiri) vuodelta 1992. Alla lainaus kirjan takakannesta:
Kirja on puolustuspuhe luonnonmukaiselle syntymälle, naiseudelle ja äitiydelle. Aila M-J on kirjoittanut rohkean ja vahvan kirjan naisen ja perheen oikeuksista yksilöllisiin valintoihin.Lääketieteellisesti korkealaatuinen hoito on nostanut Suomen tilastojen parhaimmistoon, kun puhutaan äidin ja lapsen fyysisestä hyvinvoinnista. Mutta synnytys on muuttunut sairaaloissa yhä teknologisemmaksi ja nainen synnyttäjänä on joutunut potilaan rooliin. Annetaanko naiselle enää mahdollisuutta ilmaista toiveitan ja tunteitaan, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä naiselle itselleen sekä äidin ja lapsen väliselle suhteelle? Kirjoittaja, lääkäri ja neljän lapsen äiti haluaa teoksellaan rohkaista sekä vanhempia että synnytykseen osallistuvaa hoitohenkilökuntaa aktiivisuuteen ja vastuuseen inhimillisemmän synnytyskulttuurin puolesta. Nainen naiselle-kirja antaa odottavalle äidille uutta ja ainutlaatuista tietoa raskauden aikaisesta valmentaumisesta, itse synnytystapahtumasta ja äiti-lapsi-symbioosista. Lääketieteelliseen tietoon yhdistyy näkemys syntymän luonnonmukaisuudesta. Teoksessa opastetaan valokuvin mm. vauvahierontaan.Miettinen-Jaakkolan mukaan historia osoittaa, että kun raskaus ja synnytys siirtyivät noidilta, parantajanaisilta ja kätilöiltä lääkäreiden hoitoon ja valvontaan, ne lääketieteellistyivät, siirtyivät sairaalaan ja saivat sairauden leiman. Olisi tunnustettava, että syntymän leimautuessa sairaudeksi on heitetty pois jotain olennaista, arvokasta ja tärkeää: syntymän luonnollisuus on unohtunut. Virhe voidaan myöntää ja korjata saman tien, kunnioittamalla syntymän luonnollisuutta ja antamalla äideille luonnollisen syntymän mahdollisuus.
Väitetään, että 80% synnytyksistä olisi luonnostaan niin kivuliaita, että kipulääkitys on välttämätön. Nämä väitteet ovat omiaan horjuttamaan naisten itseluottamusta selviytyä synnytyksestä omin avuin. Itse asiassa jokaisella naisella on kyky ja tietous toimia oikein ja selviytyä synnytyksestä - ei kuitenkaan kivuttomasti. Synnytyskipu on keskeinen ja tärkeä osa onnistunutta, luonnonmukaista synnytystä/syntymää - sillä on tietty merkitys ja tehtävä.
Kirjassa käsitellään monipuolisesti naisen tietä naiseudesta äidiksi, otetaan huomioon isä synnytyksessä, kerrotaan synnytyskivusta, millaista se on, kivun tehtävistä, miten se on hallittavissa, hengityksen merkitystä. Kirjassa kerrotaan myös äiti-lapsi-symbioosista, vierihoidosta, vauvahieronnasta yms. Myös synnytyspaikan valinta saa oman osionsa eli käsitellään, mitä etuja on kotisynnytyksellä ja miten sairaalaympäristön saa mahdollisimman stressittömäksi.
Miettinen-Jaakkolan mukaan luonnollinen syntymä on naisesta itsestään lähtöisin. Hän toimii sopusoinnussa kehonsa kanssa, ulkopuolisista pakotteista vapaana, omien tuntemustensa ja intuitionsa ohjaamana. Synnytyksessä nainen toimii luonnostaan aktiivisesti. Toimintaan liittyy aina kiinteästi vastuu. Vastuun ottaminen vaatii tietoa ja itseluottamusta: se johtaa aktiiviseen valmistautumiseen. Aktiivista synnytystä ei voi olla ilman aktiivista raskautta.
Näissä molemmissa kirjoissa kehotetaan siis tulevaa äitiä venyttelemään ja "treenaamaan" synnytystä varten jo raskausaikana. Mm kyykkyasento ja risti-istunta ovat erittäin hyödyllisiä. Ne venyttävät lonkkanivelen siteitä ja reisilihaksia sekä vahvistavat alaraajojen lihaksia. Leveä haarakyykkyasento laajentaa lantion ala-aukeamaa. Levittävä voima lisääntyy kehon painon vaikutuksesta. Siksi on edullista kannatella kehonsa painoa omilla jaloillaan. Samalla on hyvä viedä polvia mahdollisimman kauas sivuille. Aluksi voi istua tyynyn päällä mutta vähitellen jalkalihasten vahvistuessa tasapaino löytyy helposti. Odottaville äideille on tarjolla myös joogaa. Meditaatiosta on myös paljon hyötyä.
Jottei tämä kirjoitus venyisi suhteettoman pitkäksi, kirjoitan eri jutun omista, kahdesta, niin erilaisesta, mutta upeasta synnytyskokemuksestani : ).
Netistä löysin aika paljonkin tietoa (varmaan löytyy paljon vielä synnyttäjien omia blogeja yms) aiheesta, joten nykysynnyttäjillä on kyllä tietoa ja tukea saatavilla :). Alla muutamia linkkejä:
http://www.aktiivinensynnytys.fi/
http://www.kookas.fi/articles/read/7112
http://www.activebirthcentre.com/
http://www.ailam.net/
http://www.babyidea.fi/aidille/kivunlievitys.html
http://enlightenment-now.com/fi/luonnollinen_synnytys/henkinen_synnytysoppi.html
http://tii_tu.vuodatus.net/blog/956539/luonnollinen-synnytys/
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=185
tiistai, 2. maaliskuuta 2010
Lukemista, lukemista, lukemista
Kukkuu! Täällä taas.... Huomaan, että blogin lukijamäärä on jo huimat "ventti"! Teitä on tullut lisää, vaikka täällä ei ole tapahtunut mitään piiiiitkään aikaan. Olen iloisesti yllättynyt ja vähän hämmentynytkin ;).
Olen viettänyt lähes kolme viikkoa aika lailla poissa tietokoneelta, ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta kököttää ja seikkailla netissä tai kirjoitella blogiin. Sen sijaan olen lukenut, lukenut ja lukenut! Ihan oikeita kirjoja. Enpä ole tainnut sitten lapsuuden Tiina- ja Neiti Etsivä -kirja-aikojen ahmia kirjoja tähän tahtiin! Lisäsin juuri muutamia lukemiani muille tiedonjanoisille etsijöille vinkiksi blogin sivupalkkiin. Tiedonjanoni on saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet! Bongasin kirjastosta vastikään mielenkiintoisen hyllyn, jota käyn "hiplaamassa" lähes viikottain. Haen aina kasapäin uusia kirjoja ennenkuin olen lukenut loppuun entisiäkään lainaamiani! Kiitollisena otan vastaan muitakin kirjavinkkejä :)
Vaikka kirjoittajia on monia, tekstit pohjaavat aina samaan: ihmisen perustehtävään maan päällä. Nimittäin, mikäpä olisi tärkeämpää kuin sisäistää, mitä on todellinen rakkaus ja välittäminen. Ne pitävät sisällään muiden pyyteettömän palvelun, kiitollisuuden, nöyryyden, heikompien auttamisen ja yksinkertaisen elämän. Ihmisen on pyrittävä hyvään, vain sitä kautta hän saavuttaa sisäisen rauhan ja onnen. Nyky-yhteiskunta on joutunut kauas tuosta tavoitteesta, kukin tavoittelee omaa onnea, heikompia pudotetaan kovista peleistä, ja jos vaikka joku ajatteleekin toisen parasta, se rajoittuu useimmiten vain omaan perheeseen. Kunhan omilla menee hyvin, muista viis.
Periaatteessa tuttua juttua, mutta ainakin minä olen pitänyt hyveisiin pyrkimistä aiemmin ehkä vain "uskovaisten" hymistelynä. Nyt ymmärrän, että homma kuuluu ihan jokaiselle meistä, myös minulle. Ja mitä enemmän noudatan noita ajatuksia omassa elämässäni, sitä enemmän koen saavani. Voin itsekin toimia ilon ja valon tuojana lähimmäisille. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin esim ostosreissulla ystävällinen sana tai apu toiselle, tai toisen päästäminen ohi kassajonossa, hymy ja kiitos kassanhoitajalle. Voin pysähtyä suojatien eteen, vaikka jalankulkija vasta suunnittelisi tien ylittämistä. Voin luoda hyvää oloa muille ihmisille sanomalla tai vain ajattelemalla jotain kaunista hänestä/hänelle.
Ei aina ihan helppo juttu, kun se egon perhana aina tökkää itsensä joka väliin ja yrittää sanoa, mitä pitäisi tehdä tai paremminkin, olla tekemättä. On vain hyväksyttävä, että kaikki vaatii aikansa. Tiedostaminen sinänsä on jo iso juttu. Kun tiedostaa ajatustensa suunnan ja vaikutuksen, on matka jo hyvällä alulla :).
Olen viettänyt lähes kolme viikkoa aika lailla poissa tietokoneelta, ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta kököttää ja seikkailla netissä tai kirjoitella blogiin. Sen sijaan olen lukenut, lukenut ja lukenut! Ihan oikeita kirjoja. Enpä ole tainnut sitten lapsuuden Tiina- ja Neiti Etsivä -kirja-aikojen ahmia kirjoja tähän tahtiin! Lisäsin juuri muutamia lukemiani muille tiedonjanoisille etsijöille vinkiksi blogin sivupalkkiin. Tiedonjanoni on saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet! Bongasin kirjastosta vastikään mielenkiintoisen hyllyn, jota käyn "hiplaamassa" lähes viikottain. Haen aina kasapäin uusia kirjoja ennenkuin olen lukenut loppuun entisiäkään lainaamiani! Kiitollisena otan vastaan muitakin kirjavinkkejä :)
Vaikka kirjoittajia on monia, tekstit pohjaavat aina samaan: ihmisen perustehtävään maan päällä. Nimittäin, mikäpä olisi tärkeämpää kuin sisäistää, mitä on todellinen rakkaus ja välittäminen. Ne pitävät sisällään muiden pyyteettömän palvelun, kiitollisuuden, nöyryyden, heikompien auttamisen ja yksinkertaisen elämän. Ihmisen on pyrittävä hyvään, vain sitä kautta hän saavuttaa sisäisen rauhan ja onnen. Nyky-yhteiskunta on joutunut kauas tuosta tavoitteesta, kukin tavoittelee omaa onnea, heikompia pudotetaan kovista peleistä, ja jos vaikka joku ajatteleekin toisen parasta, se rajoittuu useimmiten vain omaan perheeseen. Kunhan omilla menee hyvin, muista viis.
Periaatteessa tuttua juttua, mutta ainakin minä olen pitänyt hyveisiin pyrkimistä aiemmin ehkä vain "uskovaisten" hymistelynä. Nyt ymmärrän, että homma kuuluu ihan jokaiselle meistä, myös minulle. Ja mitä enemmän noudatan noita ajatuksia omassa elämässäni, sitä enemmän koen saavani. Voin itsekin toimia ilon ja valon tuojana lähimmäisille. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin esim ostosreissulla ystävällinen sana tai apu toiselle, tai toisen päästäminen ohi kassajonossa, hymy ja kiitos kassanhoitajalle. Voin pysähtyä suojatien eteen, vaikka jalankulkija vasta suunnittelisi tien ylittämistä. Voin luoda hyvää oloa muille ihmisille sanomalla tai vain ajattelemalla jotain kaunista hänestä/hänelle.
Ei aina ihan helppo juttu, kun se egon perhana aina tökkää itsensä joka väliin ja yrittää sanoa, mitä pitäisi tehdä tai paremminkin, olla tekemättä. On vain hyväksyttävä, että kaikki vaatii aikansa. Tiedostaminen sinänsä on jo iso juttu. Kun tiedostaa ajatustensa suunnan ja vaikutuksen, on matka jo hyvällä alulla :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)